Eilisestä halkopitkosta tehtiin tänään pienen pieniä klapeja, kun juhlistimme rakkaan ystäväni "25-vuotissynttäreitä". Klapit painelivat parempiin suihin ja leipuri oli tyytyväinen. Luulen, että harjoittelisin ahkerammin leipomista jos olisi joku pieni armeija niitä syömässä. Jos joka ilta leipasee tämän kokoluokan torttuja, niin voin kertoa ettei ikkunoiden ja ovien pinta-ala pian riitä, kun pitäisi päästä täältä ulos ostamaan lisää sokeria. :D
Tokihan tämä pitko olisi ollut esteettisesti kauniimpi kermapäällysteellä, mutta oikaisin tässäkin suhteessa. Tiskaaminen ei myöskään ole ns. mun juttu. :)
Matemaattinen lahjakkuuteni on jostain syystä jokseenkin rajoittunut, joten senkin piikkiin voidaan kai jotain laskea? Yläasteella tarjouduin kotitaloustunnilla leipomaan koko luokalle sellaisia ihania pikkuleipiä, joita syödään huurteisen maitolasin kanssa. Siinä kävi sitten niin, että kun itsekseni sain toteuttaa myös laskuosiot tuplatessani taikinan määrää, niin ensimmäinen virhe johti toiseen ja siitä kolmanteen. Tuli harvinaisen selväksi siinä rasvaa lapioidessani uunista ulos, että 125g rasvaa tuplana-annoksena ei ole 500g. :D
Nämä Reilun Kaupan neilikat on ostettu kohta kaksi viikkoa sitten ja ovat edelleen voimissaan -tai ainakin melkein. Muutama yksilö on jo nukkunut kyydistä, mutta ketäs se haittaa?
Tänään marssin kiukkuspäissäni paikalliseen Valintaloon, kun MyPack tietojen mukaan taikasaappaani olivat siellä olleet jo kuun alusta -eikä minulle ole lähetetty minkään valtakunnan ilmoitusta! Kyllä olisi viikon päästä nykinyt kun olisin todennut, että paketti on lähtenyt takaisin Svenska Postiin. Pientä varautuneisuutta Zalandon tilauksiin -eivät ainakaan ajallaan tule ja silloinkin ne on osattava itse hakea ilman erillisiä (luvattuja!) tekstareita. MUTTA EI SE MITÄÄN, kun paketista kurkistivat täydelliset, ah niin ihanat Audriet :)) Kyllä mä sanon, että huominen päivä kuljetaan taas viisi astetta keveämmissä fiiliksissä näiden taikasaappaiden ansiosta. ;)
2 kommenttia:
Oi millaiset saappaat? J lupas ostaa mulle joululahjaksi maiharit. Voitko kuvitella, että minä haluan maiharit! Jep :D Niin ne ajat muuttuu.
Kröhöm, pitänee vähän tarkentaa, että nämä on nilkkurit eikä saappaat :D Laitan kuvia jahka tässä kerkeän napsia kuvia.
Maiharit on parkatakin kaverit! Mä olen kans haaveillut, mutta konjakin värisistä. Mulla oli joskus pienenä sellaset mustat maiharit ja jotenki siitä jäi sellanen fiilis, ettei mustia enää kiitos. :D TenPointsilä olis yhdet sairaan mageet ruskeet maiharit, ah..
Lähetä kommentti