Kun iskelmä iskee

Mä en nyt ole ihan varma mistä mä aloittaisin. Olen Silmun lailla kokovartalosolmussa.

Muistan kristallin kirkkaasti kesälomareissut vanhempiemme kanssa. Me ei käyty koskaan ulkomailla. Sitä varten meillä on oma mökki missä lapsuuskesiä vietettiin. Ja sitten meillä oli (lue: on edelleen!) vuoden -88 Toyota Corolla -alias Robotti Ruttunen-. Kun vanhempieni kesälomat alkoivat, päräytettiin tulille Robotti Ruttunen, se pakattiin ääriään myöten täyteen ja kakarat sullottiin takapenkille. Muistan kyllä  miltä tämä koko komeus näytti. Muistutimme lähinnä parastakin ysärisävytteistä piraattiversiota Kiljusten herrasväestä. Kun kaikki olivat suht koht kyydissä, ristivät äiti ja isä kätensä ja kaikessa hiljaisuudessa toivoivat, että sitä hiljaisuutta kestäisi edes ensimmäiset sata kilometria. Eli toisin sanoen kolomen jiin Kajjjaaniin asti. Edessä oli usein useamman sadan kilometrin"ratkiriemukas" ajomatka jonnekin kotimaiseen kesälomakohteeseen.

Hiljaisuutta sai tosiaan toivoa. Jos äänessä ei oltu me veljeni kanssa pienten kinastelujen merkeissä, niin robotin kasettirämpyttimestä raikasi joku suomi-iskelmän ikivihreä tai "kesähitti". En kertakaikkiaan voinut kestää suomi-iskelmään silloin, en myöhemmin, -enkä mielellään nytkään myöntäisi mitään.. Palaan tähän shokkitilaan ja kokovartalosolmuun.

Kesän alussa ajelimme hyvän ystäväni kanssa pohjoiseen toisen ystäväni valmistujaisiin. Kesä oli juuri alkamassa. Suomalaista maalaismaisemaa, vehreitä peltoja ja järvimaisemia väritti uskomattoman kaunis auringonlasku JA ISKELMÄRADIO. Silloin se oli myönnettävä ensikertaa sekä itselleni, että ystävälleni. Ihana suomi-iskelmä, neljänsuora boom, ja mä oon silmunlailla solmussa!

Minulle iskelmä on aina edustanut jollain tapaa ikää. Iskelmää kuuntelevat vain äidit ja isät, maalaistollukat, jämähtäneet, alkoholistit, vanhat- ja epätoivoa tulivillaan olevat ihmiset. Muistan, kun pienenä uhosin vanhemmilleni, etten ikinä tule kuuntelemaan tuollaista p*skaa. Mummonakin menen diskoon, kuuntelen poppia ja pidän napapaitaa. Thank god noista ajoista on ajatukset ihan seitinohuesti muuttuneet... Vaikka en nyt ihan suorilta käsin itseäni mihinkään noista kategorioista kelpuuta, niin uskon että tämän iskelmä heräämisen kestää, kun nauttii tätä herkkua tarpeeksi pieninä annoksina kerrallaan. Kun ei vain vaivu epätoivoon, synkkyyteen eikä alkoholismiin. Iällehän ei ole enää mitään tehtävissä. Ehkä sitä sitten vastapainoksi huomaa heiluvansa tuolla distoteekeissa napapaidoissa ja rattorinpohjakengissä pandoran tahtiin. Kyllä mä tästä solmusta vielä selviän. Vähän niin kuin Solmun Simo alkoholismista.

Ystävät rakkaat, pyyntö teille. Jos tilanne pääsee karkaamaan kinttaasta siinä määrin, että puhelimen soittoäänenäkin alkaa olla teeveen kokoinen haitari on minut todellakin aika herättää tästä iskelmä horroksesta. Joku raja sentään!

Ps. Anteeksi, ettei tästä ihmissolmusta ole nyt kuvia tarjolla. Ensi kertaan!

Huuhottamassa kalassa

Lauantai aamuna, kun vielä vasta silmäluomiani raottelin pärähtää puhelin täyteen ryminään ja valoparaatiin. Ei tosiaan uskoisi, mutta armas pikkuveljeni on periyttänyt itselleen sukuvikamme. Aikaisin heräämisen ja aamuhötkyömisen. Aamuhötkyömisellä tarkoitan siis sitä, että vapaapäivänä herätään aina seittemän hujakoilla, aletaan heti hötkyämään suuntaan jos toiseen -ettei päivä vaa mene hukkaan. Nyt oli pakko päästä kalaan! Pikkuisen piti innokkaampaa osapuolta vielä hillitä, itsehän vasta karistelin ensimmäisiä rähmiä silmäkuopistani. 

Puolisen tuntia hujahti ja istuimme jo aamukahvilla ja mussutimme tuoreita veljeni tuomia sämpylöitä. Namm namm. Suunnitelmana oli siis lähteä kalalle/kuvailemaan/chillailemaan luontoon. Olemme pohjoisen kasvatteja molemmat ja pienestä pitäen meitä on kiikutettu milloin marjanpoiminnassa, halon haussa ja kalassa. Lapsuudesta muistan vieläkin elävästi notskin hajun, makkaran käryn, termarikaakaon ja pakkasen. Joka ikinen halvatun päivä, kun isällä oli vapaapäivä keskellä viikkoa, istuttiin kolmen tunnin luvilla Seiskalla. Minulle ja veljelleni oli kaakaota termarissa, eväsleipiä ja makkaraa. Nyt jälkikäteen jo naurattaa, mutta sillon ei aina ollut hymy herkässä, kun tiesi mitä herkkua on luvassa.

Kyllä luonto on kuitenkin sellainen mesta, mitä sä et saa rahalla. Minusta on ihanaa välillä lähteä samoilemaan luontoon, ihan vain pyörimään ja olemaan. Ja sitä oli nytkin. Veli osti muka ihan kalastusluvankin suurien saaliiden ja tarkastajien varalle. Mitä isi opetti meille vielä ollessamme pieniä? Hyvää ei saa halvalla. Veli oli haksahtanut viehetarjoukseen, varmaan sata kappaletta vitosella. Mitäs luulette millaisia saaliita saatiin? None, zero, nil.

 Minut ja veljeni tunnetaan yleisesti aikamoisina kaahottajina, huuhottajina. Molemmat olemme aika meneviä ja riehakkaita sille päälle sattuessamme. Veljeni on paatunut reppareissaaja, maailman tutkija. Aina valmiina reppuselässä uusia reissuja ahmien, kroonisesta matkakuumeesta kärsien. Itsekin olisin varmaan ihan samanlainen, jos olisin tehnyt menneisyydessä hiukan erilaisia ratkaisuja. Olisin vähän höllännyt, enkä pingottanut ja tehyt odotusten mukaisia valintoja. Toisaalta olen kyllä tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni. Teen työtä mistä pidän, saan ehkä joskus niitä lomiakin sen verran plakkariin, että minäkin pääsen taas reissun päälle.

Kierreetiin sitten koko tämä "pikku lammen läntti". Tässä kohtaa olimme lähestulkoon lammen päädyssä, ja tuntui toooosi hyvältä idealta sitten loppujen lopuksi kiertää koko lampi. Ja vielä veljeni opastuksella. Matkalla kaveri kehui kuinka oli Kambozassa eksynyt eräällä paratiisisaarella viidakkoon lähes koko päiväksi. Kaveri oli harhaillut kuningaskobria kuhisevassa viidakkossa yksin vesivajareissaan ja haahuillut pitkin ja poikin. Päivän harhailun jälkeen kaveri oli päässyt perille, vain pari päivää myöhässä. Arvatkaas oliko luottavainen mieli, kun tyyppi sanoi tietävänsä hyviä oikoreittejä tuolla lammella pitkin rantoja ja kallioita?

Aikamoisia trikkejä, ja taidonnäyteitä tuli esitettyä tuolla teillä tietämättömillä. Loppuhyvin kaikki hyvin. Perille päästiin, käärmeitä ei nähty (täällä tuskin niitä kobria onkaan) ja jäsenet olivat tietoisia päivän samoiluista. Muutaman tunnin päikkärit päivän päätteeksi sinetöivät myös illan kohtalon. Vanaha eijoo vaohtipyörä.

Hei hei rakkauden kesä!

Niin se vaan taas meni ohi. Suhahdus vaan kävi. Rakkauden kesäksi ystävieni M:n ja J:n kanssa ristitty pätkä oli varsin hedelmällinen. Täälläkin on ollut sangen hiljaista, ja julkiset pahoittelut sen johdosta. Kiirettä on pitänyt, kun olen tänne teille materiaalia kerännyt kesän meiningeistä. Voi kai päiväkirjaa täyttää myös jälkikäteen -eiks vaan?

Pötsistä ja poskista kyllä huomaa, että hubaa on ollut tänä kesänä! On ollut yllärisynttäreitä, huutoitkua Stellan jäähyväiskeikalla Tavastialla, polttarit <3, fudikset, häät -onhan näitä! Onneksi on vielä monta kuukautta jouluun. Treenit joulukuntoon alkakoon!

Perinteiset suofudikset käytiin potkuttelemassa heinäkuussa. Viva Vacas Locas -tytöt (ja ehkä muutama kundikin) futailivat meidän mahtijoukkueen ihan mitalleille asti. Hoppee ei oo häppee!
Kelit olivat pettämättömät tänäkin vuonna. + 12C ja vettä -mm mmm mmm. Seitsemänvuotisen suourani aikana on maksimissaan kahtena kesänä aurinko pilkistellyt kumpupilvien rakosesta. Hjuva fiilis ja ihan kingi joukkue ratkaisee ja niin se meni tänäkin vuonna! Tällä tiimillä potkitaan ensi kesänäkin, can't wait!

Tämä kesä oli erityisen vaudikas. Ehkä tämä vapaus sain täyttämään kalenteria entistäkin sukkelaammin. Henkilökohtaisesti ole sitä mieltä, että kotiin on moni kuollut. Siitä "viisastuneena" päätin, että tänä kesänä ollaan sitten enemmän tai vähemmän "sokka irti, ja ihan liekeissä" :D. Mielettömiä ihmisiä on tullut vastaan, uusia tuttavuuksia, ystäviä ja ihania muistoja.

Mitä tästä kesästä  jäi käteen? Muutamat pisamat, onnettomia rusketusrajoja, hillittömän hauskoja muistoja reissuista ja ralleista. Vielä on niin paljon tulossa! Yksi rakkaimmista ystävistäni sai jo unelmiensa miehen viikko sitten, toinen ystäväni viikon päästä. Kyynelkanavat on jo avattu, joten valmistaudun enää henkisellä tasolla tähän rakkauden kesän loppuhuipentumaan.

Kun tässä kelailen teille kesän tapahtumia, niin  yksi niistä nousee ylitse muiden. Jotain tapahtui, mikä sai minutkin -porukan ainoan syntisen villikon pysähtymään. Miettimään kesän ja toivottavasti tulevaisuudenkin suunnitelmia  hiukan uuteen uskoon. Sanotaanko näin, että minunkin on myönnyttävä ja uskottava tähän kliseiseen sananparteen "oikeassa paikassa oikeaan aikaan".

Tarina taustalla on hyvinkin minunlaiseni. Yhtä suorasukainen, kiertelemätön, hienoisesti nolon sävytteinen ja  ajoittain hiukan surkuhupaisa -romantic some might say. Ehkä teillekin joskus valkenee, miksi juuri sunnuntaista tuli viikonpäivistä täydellisin.

Yksi sinnikkäimmistä lukijoistani N -lupaan skarpata, että sinulla olisi taas iltalukemista. <3
"Vaimolta" vaimolle. ;)

Puss puss, palataan taas pian! <3