Kihlani

Sain itse valita oman kihlasormukseni. Aasian valikoima tarjosi loistavat puitteet juuri tämän tyylisen sormuksen löytämiselle. Valikoimaa oli valtavasti ja hinnat Euroopan tasoon nähden suht ehdulliset. Myyjän mukaan juuri tämän tyylisten sormusten hinnat ovat lähes tuplaantuneet viime vuodesta suuren kysynnän vuoksi. Suomesta vähän vaivihkaa näitä etsiskellessäni tulin siihen lopputulokseen, että mikäli hamuaisin suhteellisen simppeliä, mutta näyttävää sormusta niin sellainen pitäisi teetättää.

Valkokultaista kihlaani koristavat timantit. Diamonds are girls best friends as they say. Sormus oli hivenen suuri eikä Bangkokissa aikaa jäänyt sormuksen pienennykselle. Tällä hetkellä sormus on pienennysreissullaan ja malttamattomana odotan, että milloin saan sen takaisin nimettömääni. Tämä sormus tulee olemaan ainoa, joka nimetöntäni tulee koristamaan. Halusin tietoisesti yhden vähän näyttävämmän, mutta käytännöllisen sormuksen kahden sormuksen sijasta. Olen tähän super tyytyväinen ja se on jo nyt kallein aarteeni.

Vaimomatskuu

Reissumme puolivälissä kesken leppoisan lomapäivän minulle esitettiin kysymys, mikä sai minut totaalisesti pois raiteiltani. Ee kaivoi shortsiensa kätköistä symbolisen lahjan ja esitti heti sen perään kysymyksen -sellaisen johon toivoo vastaavansa vain kerran elämässään. 

Kun selvisi, että kaveri on ihan tosissaan eikä kyseessä ole minkään valtakunnan vitsi, vastasin minulle esitettyyn kysymykseen myöntävästi ja vollotin hysteerisenä varttitunnin verran. Monta kertaa olen tätä hetkeä yrittänyt kuvitella päässäni ja miettinyt mahdollista reaktiotani. En minäkään nyt ajatellut, että tästä ensimmäisenä itkut puhalletaan pihalle. Voi sitä onnen määrää ja iloa -minusta tulee vaimo!

Ennen lähtöämme Ee oli soittanut isälleni ja hoitanut lupa-asiat kuntoon vanhan perinteen mukaisesti. Kun lupa ainoan tyttären kosintaan oli irronnut, osti Ee tuon kuvanmukaisen symbolisen sormuksen minulle ja sekä itselleen tuon upean taotun Ilkka Marttiinin sormuksen. Oman sormukseni sain valita myöhemmin, jotta se olisi varmasti mieluinen. Ja voi että miten mieluisen ja rakkaan sormuksen sainkaan!

Vaikka yhteinen tarinamme alkoikin vasta viime kesänä ja aikamoisella vauhdila olemme edennneet asiasta toiseen, ei kukaan ole vielä toistaiseksi taivastellut sitä meille -ainakaan ääneen. Päinvastoin ollemme saaneet valtavasti sydäntä lämmittäviä onnentoivotuksia. Joku viisas on joskus sanonut, että sen vain tietää kun se oikea sattuu kohdalle. Lopullisen sinetin tälle lupaukselle pääsemme antamaan kesällä 2015. Voitteko kuvitella, että minusta tulee morsmaikku!

Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma

Parina päivänä vuokrasimme hotelliltamme skootterit ja lähdimme explooraamaan saarta. Skootteri irtosi 8 dollarilla koko vuorokaudeksi. Saigonin totaaliseen kreisiin mopokulttuuriin verrattuna Phu Quocilla jokaisella motoristilla oli kypärät! Vaikka yhteen mopoon oli ahdettu kolmekin sukupolvea, jokaisen pääkoppaa koristi siitä huolimatta jokinlainen potta. Koristeeksihan sen käyttötarkoitus toki jäikin. Kun näin meille tarjotut kypärä aihtoehdot olin kirjaimellisesti p**koa alleni eikä pyörän kyytiin könyämisestä meinannut tulla mitään. Ee sai pääkoppansa koristeeksi tämän upean lippalakkimaisen maikin kypärän. 

Oma kypäräni oli myös aika huikea. Turkoosi, semisti jonkinlaista sotakypärää muistuttava muonakuppi, mikä viimeisteli meidän molempien totaalisen katu-uskottavan prätkälookin (NOT!). Naurun remakassa lenti myös kypärä päästä pariin otteeseen, sillä näiden heppoiset lukot aukesivat heti kun leukapieliään liikutteli. Siis silkkaa silmänlumetta koko kypärät!

Saigonilla skootterin kyytiin hyppääminen oli totaalisen NO NO NO. Täällä meno oli kuitenkin vähän rauhallisempaa, joten mopon vuokraaminen ja saareen paremmin tutustuminen oli tosi huisi juttu. Ensimmäisenä päivänä päräytimme saaren toiselle puolella, joka on vielä suhteellisen rakentamatonta paikallisia pikku kyliä lukuun ottamatta. Jotain majataloja täältäkin toki voi löytää ja sen myötä myös totaalisen rauhan. 

Kiki's Coconat Beach oli ensimmäinen stoppimme puolen tunnin ajamisen jälkeen. Kyseessä on uusi majatalo, joka tarjoaa tällä hetkellä majoitusta perheen kodista ja kokemusta elää paikallisen perheen kanssa. Rakenteilla on kuitenkin omia erillisiä bungaloweja, jotka varmaan valmistuvat suhteellisen pian. Paikka oli vielä rakenteilla, mutta kaunis siitä varmasti tulee kun mesta on aivan meren rannalla, jossa rantaviivalla suuret palmupuut paistattelivat päivää.

Toisenä päivänä päätimme ottaa työn alle etsiä näitä ns. paratiisi biitsejä. Näitä voi löytää paikallisista turistioppaista tai sitten ihan hakuammunnalla niin kuin me luonnollisesti tehtiin. Tätä meidän tyyliä en suosittele malttamattomille hermoheikoille. "Tiet" ovat paikoin todella huonossa kunnossa, päivisin aurinko on paahtavan kuuma ja kun jäät jumiin kaksipyöräisesi kanssa keskelle ei mitään, missä ainoat vastaan tulevat kaverit ovat lehmiä niin voi olla, että mieltä kiristää muukin kuin silmänlumeeksi tarkoitettu hikipotta. 

Löysimme kuitenkin tämän mestan, suhteellisen läheltä hotelliamme. Skootterilla ajettiin milloin mitäkin kinttupolkua, milloin asfalttia ja lopuksi työnnettiin vielä tätä hiekkatietä pitkin. Paahtavan kuuman hiekaerämään läpi hetken aikaa tarvottuamme turkoosi meri ja valkoinen hiekkabiitsi toivottovat meidän tervetulleiksi.

Auringon laskun aikaan oli korkea aika jo palata omaan pikku parataasiimme. Kiitotietä pitkin kurvasimme kilpaa auringon kanssa, sillä kotia piti keretä ennen pimeää. Eihän näissä mopoissa nyt sentään mitään valoja ollut!

Pieni paratiisi nimeltään Chez Carole

Saigonilta startattiin aikaisin aamusta lentokentälle, josta päräytimme puolen tunnin pikalennolla suoraan Phu Quocille. Tämä paikallisten paratiisisaareksikin tituleerattu mesta sijaitsee suoraan Vietnamin ja Kambodzan mereen päättyvän rajan edustalla. Saari on suhteellisen iso, ja sitä on alettu ahkerasti rakentamaan viime vuosina. Suurimmat resort alueet ja turistien kansoittamat rysät löytyvät saaren länsipuolelta Long Beachiltä ja Duong Dongista. Long Beachille tuntuvat suuntaavan reppureissaajat, jotka viihtyvät aussibaareissa ja iltamenojen vilskeessä. Duong Dongiin suuntaavat taas vanhempi väki, joka etsii itselleen luksusta ja hoitoja kymmenien hotel resorttien sotkusta. 

Koska reissumme oli kaiken kaikkiaan vain kahden viikon pikarypistys niin päätimme, että Vietnamista etsimme rauhaa, rakkautta ja pientä luksusta. Sitä kaikkea meille tarjosi Chez Carole Resort saaren länsipuolen pohjoiskulmassa. Kaikesta turistihälinästä meidän pieneen paratiisiimme oli matkaa noin parin kymmenen minuutin matka semiviritetyllä skootterilla. Paikka sijaitsee meren rannalla ja käytännössä keskellä ei mitään. Kaukana kaikesta hälinästä, melusta ja mainoskylteistä. Meillä oli oma private beach jonka kupeessa oli myös tämä upea uima-allas. Saimme pienen säätämisen jälkeen oman pienen beach delux mökin laiturin päästä, meren päältä. 

Vietnamiin matkustaessa kannattaa pitää mieli iloisena ja hermot viileänä. Paikallisten englannin kielen taito on yleisesti ottaen todella olematonta, mutta paikoin löytyy erittäinkin kielitaitosta porukkaa. Kielitaidon puutteesta johtuen pienet ja vähän isommatkin väärinymmärrykset ovat osa reissun arkipäivää. Paikallisten ystävällisyys ja pyyteettömyys antaa kuitenkin paljon anteeksi näiden häslinkien keskellä.

Vuokramisemme parina päivänä skootterin ja päräytimme vanhaa kiitotietä pitkin saaren itäpuolelle, joka on toistaiseksi vielä hyvin rakentamatonta. Seuraavassa postauksessa hypätään siis skootterin kyytiin ja tsiigaillaan mitä muuta tämä saari tarjoaa.

Ho Chi Minh City

Täyteen buukatun Honkkarin jälkeen toinen välietappimme sijoittui jo ihan kohdemaahan eli Vietnamiin, mutta edukkaampien lentojen perässä teimme jälleen yhden yön stopin. Tällä kertaa matkan varrelle sattui Ho Chi Minh City. Jos Hongkong oli täynnä ihmisiä, niin Saigon (tunnetaan ehkä paremmin ko. nimellä?) oli kyllä ylikansoitettu skoottereilla. Jokaisesta ilmansuunnasta, jokaisen kulman edestä ja takaa, sivusta ja ojasta kiihdytti milloin minkäkinlaisella kokoonpanolla varustettuja mopedeja. 

Kadun ylittäminen tuntui alkuun ihan silkalta itsemurhalta, sillä näitä moottoreilla varustettuja kaksipyöräisiä valui tsunamin tavoin pitkin katuja, eikä kukaan varmaan koskaan ollut kuullutkaan suojatien nimenomaisesta merkityksestä. Silmät kinni, kädet ristiin ja töppöstä toisen eteen-taktiikka toimi ja hengissä ollaan edelleen. Kyllä silti mielikuvituksesta ja kekseliäisyydestä täytyy antaa täydet propsit ja iso hansikas paikallisille. Kaksipyöräisillä liikkuivat niin nuoretparit kuin vanhuksetkin, liikemiesten kravatit läpättivat hauskasti tuulessa ja uranaisten huimat korkokengät antoivat kyllä skootterilla liikkumiselle uudenlaista katu-uskottavuutta. 

Drink and drive oli kyllä iskostunut muutamankin papparaisen mieleen juuri tässä nimenomaisessa merkityksessä. Eräänä iltana katuravintolassa istuessamme viereisessä pöydässä istunut miesseurue oli sellaisessa sopassa, että suomalaisten juhannusmenot kalpenivat vieressä. Parit kopat bisseä oli tyhjennetty, kun jengi toikkaroi skoottereilleen ja virittivät mopot tulille. Spagettisin askelluksin kaverukset hyppäsivät mopon jousille ja hävisivät hetkessä Saigonin kymmenien tuhansien skoottereiden massaan. Seuraavana päivänä taksikuskimme tiesi kertoa, että Saigonilla kuolee näissä skootterionnettomuuksissa ihmisiä päivittäin. Enkä ihmettele.

Mehubaarin tunnelmista ens kertaan kaverit!

PS. Halkean kohta tästä salaisuudesta, mitä ette ole vielä kuulleet. Stay tuned.

Täyteen ammuttu Hongkong

Nyt vihdoin pääsin käsiksi näihin taannoisiin lomakuviin ja on aika jakaa teidänkin kanssa reissureppumme reitistä sekä seikkaluista. Ja näitä kuvia kyllä riittää! Startataan matkaan ihan alusta, eli kentältä. Lomalle täytyi vähän kippistellä ja se onnistui hienosti kentältä käsin. Kuohuvien nautiskelua tosin varjostivat semisti pieni uhka joutua istumaan koko 10h lentorupeama lentoemäntien jumpseateillä tai ohjaamossa. Ei siis kovinkaan hekumallinen vaihtoehto. Onneksemme saimme molemmat koneesta paikat ja pienen säätämisen jälkeen jopa vierekkäiset sellaiset! Aamupalallakin meille tarjoiltiin spontaanisti shamppanjat, joten lomafiilis oli aikamoisen korkealla siinä kohtaa, kun lentokoneen laskutelineet kolisivat merkkinä siitä, että allamme oli vihdoin ja viimein ihmeellinen Hongkong.

Hongkongissa meillä ei ollut kovinkaan paljon aikaa ihmetellä kaupunkia itsessään. Metro asemalla aikamme sekoiltuamme pääsimme lopulta ytimeen ja sieltä suuntasimme jalan hotellillemme. Tason suhteen reissumme kallein hotellihuone löytyi juurikin Hongkongista ja tästä 2m2 makuusopista pulitimme varmaan 50 euron verran. Huone oli ihan naurettavan pieni. Sänkyyn pystyi kaatumaan suoraan ovelta ja vessaankaan ei ollut matkaa kahta askelta enempää. Yhdeksi yöksi ihan soppeli mesta. Etenkin tällaiselle kääpiöpariskunnalle. :D

Aikaa ylimääräiseen pyörimiseen tässä ihmeellisessä kaupungissa ei ollut, joten hotellilta suuntasimme suoraan sieraimet levällään massut kurnien etsimään paikallista ruokapaikkaa. Paikallisen yömarketin sivukujalta löysimme ihan helmimestan. Tällä kujalla illallistivat ainoastaan paikalliset honkkarilaiset ja iltaa istuivat siellä niin perheet kuinystäväporukatkin. Ravintolan ainoat valkonaamat saivat ystävällistä palvelua, loistavaa paikallista safkaa ja poskettoman isot bisset. 

 

Molempien aikaisemmilla reissukokemuksilla olimme ehdottoman yhtämieltä siitä, että tällä reissulla tuetaan paikallisia ravintoloitsijoita. Näistä sivukujien muovituolimestoista saat sitä oikeaa paikallista ruokaa ilman, että sitä on muokattu turistien makuun sopivaksi. Se, että ruoka itsessään on ihan poskettoman edullista meidän länsimaalaiselle kukkarolle, myös ruoka on tajuttoman hyvää. Uteliaisuudella ja ennakkoluulottomuudella pääsee lähemmäs paikallista elämää ja kurkistamalla muuallekin kuin pääkaduille voi löytää itsensä kulinaarisesta taivaasta. Jokainenhan tuntee sen yksinkertaisen ravintola tipsin: siellä missä on ihmisiä, on myös hyvää ruokaa!

Aikaisin seuraavana aamuna pakkasimme taas rinkkamme lentokuosiin ja suuntasimme toiseen välietappiimme Ho Chi Minh Cityyn Vietnamiin.

Täällä ollaan!

Lomat on viimein lusittu. Jatkoakin lomalle saatiin viikon pituisella sairaslomalla, kun molemmat annoimme jonkilaiselle eksoottiselle mörölle tilapäiskodin suolistomme uumenista. Työt on saatu taas hienosti käytiin ja minulla on teille niiiiin paljon kerrottavaa! Nyt vaan tällaiset pikaiset moikat. Palaan taas, kun saan aikaa järjestettyä lomapostauksien raapustamiselle ja kuvien läpikäymiselle. :))

Koh Rong, Cambodia