Pala Koh Rongia

Palataan ajassa hiukan tääksepäin eli jos tarkkoja ollaan niin maaliskuuhun. Vietnamissa vietetyn viikon jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa, ja kirkkaana mielessä oli siintänyt jo kuukausi kaupalla Kambodzassa Koh Rongin saari Sihanoukville edustalla.

Rakkaat velikultani liittyivät reissuseuraamme Sihanoukvillestä. Pojat lähtevät nuuskamuikkusen tavoin aina talveksi reissun päälle ja palaavat usein kesän korvalla takaisin. Viimeksi heitimme heipat viime vuoden marraskuussa, jolloin poikien reissureput lensivät selkään ja kaverit suuntasivat kohti Nepalia. Muutaman kuukauden reissaamisen jälkeen heidänkin reittinsä osui Sihanoukvilleen ja tietysti ja heille perinteiselle Rongille. Ja mehän olimme tietysti tästä valtavan iloisia!

Sikavilleen päästyämme olin hiukan järkyttynyt. Kaikkialla oli kylttejä Koh Rongille suuntaavista veneistä -speed boateista ja katamaraaneista, bilereissuista ja päivän mittaisista hop the island-reissuista. Jotenkin naiivisti ajattelin, ettei saari olisi näin suosittu ja tiedetty. Kyllä vain, turismin kynsi oli raapaissut myös Koh Rongin kaunista pintaa. 

Veljieni opastuksella ostimme liput vanhan kunnon katamaraanille, joka oli kuulemma ainut oikea tapa matkustaa legendaariselle saarelle. Väite osoittaui kyllä ihan todeksi. Vanha merikarhu kuljetti meitä melkoisessa aallokossa melkein parin tunnin verran ja pysähtyi pariin otteeseen läheisillä saarilla ja rannoilla viemässä vettä ja muita tykötarpeita paikallisille asukkaille ja yrittäjille. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja minäkin torkuin pienet nokkaunet katamaraanin kannella muiden reppureissaajien kanssa.

 Pojat saivat ensimmäisinä uunituoreimmat tiedot kihlauksestamme Sihanoukvillessä. Oli siis varsin selvää, että näitä iloisia uutisia juhlittaisiin ehdottomasti Koh Rongille päästyämme. Katamaraani jätti koko saarelle suuntaavan lastin ns. päärannalle. 

Nyt vasta järkytyinkin. Edessäni oli totaalinen reppureissaajien kansoittama helvetti maanpäällä. Aivan liikaa ihmisiä, roskia joka paikassa, baareja ja happy hour-kylttejä. Teltat peittivät likaisia rantoja ja tunnelma oli tukala. Oloa helpotti hiukan se, että tarkoituksenamme oli jatkaa viidakossa olevaa patikkareittiä pitkin saaren toiselle puolen, sille paremmalle puolelle. Poikien mukana reissannut aussivahvistus tuumasi olevansa lomalla ja otti pitkähäntäveneen saaren toiselle puolelle. Saimme rinkat heitettyä Seanin paattiin ja pääsimme patikoimaan +35c lämmössä viidakon halki ilman 15 kg rinkkojamme. Tämä osoittautui melkoisen hyväksi ratkaisuksi mitä syvemmälle viidakkoon sisuksiin pääsimme.

 

Reitti oli ihan posketon ja olin kuumuudesta huolimatta ihan totaalisen pähkinöinä koko kävelyn ajan. Reitti oli suht haastava ja välillä piti laskeutua lähestulkoon seinäjyrkkää kalliota pitkin alas pelkän köyden varassa. Voin kertoa, että rinkka selässä tuo mäki oltaiisin tultu alas enemmänkin kilpikonna,- kuin ninjatyylillä -eli toisin sanoen nopeasti. :D

 

Mutta mitä meitä odottikaan perillä? Silmät lautasen kokoisina katsoimme edessä aukeavaa näkymää, ja ensimmäistä kertaa kaikki olivat totaalisen hiljaa. Me oltiin vihdoin perillä.

Pusupenkki vs. perinteinen photobooth

Viime viikonloppuna juhlimme ystäviemme ihania ja rakkauden täyteisiä häitä täällä Espoossa. Juhlissa tanssattiin tietysti myöhään yöhön, itkettiin ja naurettiin vedet silmissä -ja pusuteltiin!

Näissä häissä ei perinteistä photoboothia nähty ja vitsit miten virkistävä kokemus! Jotenkin tuntuu, että tuo perinteinen viiksi-pusuhuulibooth on jo niin aikansa elänyt juttu. Jostain morsian oli bongannut idean pusupenkistä, ja tämä oli kyllä ihan tykki! Tunnelma oli kuin vanhalla maitolaiturilla ja se sopikin upeasti häiden maalaisromanttiseen teemaan heinäpaaleineen sekä seipäineen.

Parasta oli kyllä huomata kuinka ihan juhlien vanhimmatkin saatiin lopulta suukottelemaan oikein kunnolla ja äänen kanssa. :)) Kaikki nauttivat tästä pienestä hetkestä eikä kukaan vaikuttanut ujostelevan perinteiseen suomalaiseen tyyliin. Tuona päivänä sai suomalainenkin mies puhua ja pussata. ;)

Meidän häihin on suunnitteilla vielä vähän erilaisempi ratkaisu, josta kerron ehkä sitten lähempänä kun ideat on jo loppuunsa hiottu. :)

Shampanjaa Champagnessa

Olen juonut viiniä Wienissä, mutta voin kertoa käsi sydämmellä juoneeni hartaasti ja nautiskellen myös shampanjaa shampanjassa. Teimme mieheni kanssa muutaman päivän kesälomareissun Ranskaan, Shampanjan maakuntaan Épernayn kaupunkiin. Kaupunkiin pääsee todella simppelisti vuokraamalla auton Pariisista ja paikanpäälle ajaa noin 1,5h. 

Kylä sijaitsee Shampanjan maakunnan sydämmessä, jota ympäröivät silmän kantamattomiin ulottuvat viiniviljelmät. Näistä sanoin kuvaattoman kauniista maisemista kumpuavat maailman hienoimmat ja tunnetuimmat shampanjat, joista ainakin itse pääsen kotopuolessa nautiskelemaan harmillisen harvoin. Kävimme kahden päivän aikana läpi useamman eri shampanjatalon -pääpainon asetimme selkeästi pienemmille valmistajille sillä uskoimme vakaasti, että laadukas ja aidosti hyvän makuinen shampanja ei löydy aina ison maailmankuulun brändin alta. Ja näinhän asian laita olikin. Mielettömin shampanja löytyikin Collard-Picardilta, josta kotiutimme häitä varten pari pulloa mielestämme maailman parasta kuohujuomaa meidän yhteistä, tärkeintä päivää varten.

 

Shampanjan kantaisä Domppa eli Dom Pierre Perignonin kotikylä Hautvillers sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Épernayn kylästä. Tämä pieni sympaattinen ja kuvan kaunis kylä on uskomaton. Jokaiselta nurkalta pääset nauttimaan pienien ja isompienkin valmistajien kuplajuomia, sekä ihailemaan ranskalaista maalaismaisemaa. Kävimme myös pyörähtämässä Dompan viimeisellä leposijalla kylässä sijaitsevassa kirkossa, jonne hänen jäänteensä on kuulemma haudattu. 

 

Shampanjatalojen kiertäminen ja eri laatujen testaaminen on varsin helppoa. Champagne de Avenuella sijaitsevat Moëtin ja Mercierin lisäksi myös suosikkimme Collard-Picard sekä lukuisia muita taloja. Tastingeissä voit valita yleensä 1-3 eri laatua -hinta liikkuu 10-20€ riippuen talosta. Shampanjaa lasiin kaadettaessa kerrotaan vähän ko. tuotteen alkuperästä, rypäleistä ja valmistusprosessista. Tämä ei ole mikään pitkäkestoinen luento, vaan asiasta kiinnostuneille pikku briiffi. Parasta on ehdottomasti se, ettei täällä maistattamassa ole mitään kesätyöntekijöitä, vaan itse yrittäjät, jotka oikeasti osaavat kertoa kaiken mitä haluat tietää ko. shampanjasta tai valmistusprosessista.

Parasta palvelua ja tietoa saimme Janisson Baradonilta. Putiikkia ja tastingejä pitää jo neljännen sukupolven kuvassa oleva kaveri, jonka kanssa kaksi tuntia heilahti vaivatta puhuessamme kaikesta maan ja taivaan välillä -tietysti liittyen siihen kaikista olennaisimpaan eli shampanjaan! Taustalla olevan valokuvaseinän on toteuttanut ystävä, jolle Baradon oli toimittanut laatikoittain perheen valokuvia. Kuvittele, jokainen kuva tuolla seinällä on tästä ko. perheestä ja tuo pieni poika oikeassa alakulmassa on Baradonin isoisoisä. 

 Hän ystävällismielisesti suositteli meille muutaman oman henkilökohtaisen ravintolasuosikkinsa (varasi meille jopa pöydän!) kaupungista, joista kahta kävimme testaamassa. Eikä suotta suositellut! Toisessa ravintolassa oli erittäin mielenkiintoinen seikka. Sinne sai nimittäin viedä tiettyinä arkipäivinä omat viinit mennessään. Huvittavaa oli, kun tarjoilija maistatti meille meidän oman viinimme -Is it ok? Entäs sitten jos ei olisi ollut? Olisiko talo tarjonnut parempaa? :D 

La Grillade Gourmande ravintolassa taas työskenteli tätä nykyä leppoisimmassa oloissa, aikaisemmin kahdella Michelin tähdellä merkattu mestarikokki, joka hääräsi enemmän asiakkaiden parissa seurustelemassa ja tuomassa ylimääräisiä kokin tervehdyksiä kuin hikoilemassa keittiössä. Tarjoilijamme oli aivan ensiluokkainen, puhui todella hyvää englantia ja oli ns. todella epäranskalainen eli toisinsanoen erittäin ystävällinen. Tunnelma oli leppoisa, ruoka aivan taivaallista ja palvelu erinomaista. Aivan voin allekirjoittaa Baradonin väitteen, että tässä ravintolassa hintalaatusuhde on enemmän kuin kohdillaan.

 

Kotiin lähdössä Pariisin lentokenttä hukkasi tietysti laukkumme. Laukku seilasi kentällä pari päivää ennen kuin sen löytymisestä meille ilmoitettiin. Kun sain laukun viimein kotiin kovan odottamisen jälkeen oli masentavaa todeta, että juurikin tuo iso magnum pullo, juurikin sitä parasta makua Collard-Picardilta oli murskaantunut matkalla. Juomat olivat valuneet pitkin laukkua ja pientä lasimurskaa oli jokapaikassa. Pakkasin pullot erittäin huolellisesti, ja ne olivat vielä omissa pahveissaankin, mutta pakkaajien käsittelytyylin tietäen ei kovin yllättävää ole, että lopputulos oli tämä. Vakuutus toki korvaa pullosta maksetut viulut, mutta se ei tosin paljoa mieltä lämmitä, kun ko. juomaa saa ainoastaan tyyliin tekemällä uuden reissun.

Loppu clousauksena voin kertoa, että olen rakastunut Ranskaan. Pariisissa käydessään maasta saa sen tyypillisen kuvan ja vaikutelman, josta maa on niin kovin tunnettu maailmalla -töykeitä ihmisiä, kukaan ei puhu englantia ja kaikki on jumalattoman kallista ostit sitten paskaa tai priimaa. Kyllä se vain on niin, että maalla on mukavaa. Maisemat, lämpö, miljöö, ruoka ja viini. Mitä muuta sä voit enää täydelliseltä lomalta pyytää?