Pala Koh Rongia

Palataan ajassa hiukan tääksepäin eli jos tarkkoja ollaan niin maaliskuuhun. Vietnamissa vietetyn viikon jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa, ja kirkkaana mielessä oli siintänyt jo kuukausi kaupalla Kambodzassa Koh Rongin saari Sihanoukville edustalla.

Rakkaat velikultani liittyivät reissuseuraamme Sihanoukvillestä. Pojat lähtevät nuuskamuikkusen tavoin aina talveksi reissun päälle ja palaavat usein kesän korvalla takaisin. Viimeksi heitimme heipat viime vuoden marraskuussa, jolloin poikien reissureput lensivät selkään ja kaverit suuntasivat kohti Nepalia. Muutaman kuukauden reissaamisen jälkeen heidänkin reittinsä osui Sihanoukvilleen ja tietysti ja heille perinteiselle Rongille. Ja mehän olimme tietysti tästä valtavan iloisia!

Sikavilleen päästyämme olin hiukan järkyttynyt. Kaikkialla oli kylttejä Koh Rongille suuntaavista veneistä -speed boateista ja katamaraaneista, bilereissuista ja päivän mittaisista hop the island-reissuista. Jotenkin naiivisti ajattelin, ettei saari olisi näin suosittu ja tiedetty. Kyllä vain, turismin kynsi oli raapaissut myös Koh Rongin kaunista pintaa. 

Veljieni opastuksella ostimme liput vanhan kunnon katamaraanille, joka oli kuulemma ainut oikea tapa matkustaa legendaariselle saarelle. Väite osoittaui kyllä ihan todeksi. Vanha merikarhu kuljetti meitä melkoisessa aallokossa melkein parin tunnin verran ja pysähtyi pariin otteeseen läheisillä saarilla ja rannoilla viemässä vettä ja muita tykötarpeita paikallisille asukkaille ja yrittäjille. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja minäkin torkuin pienet nokkaunet katamaraanin kannella muiden reppureissaajien kanssa.

 Pojat saivat ensimmäisinä uunituoreimmat tiedot kihlauksestamme Sihanoukvillessä. Oli siis varsin selvää, että näitä iloisia uutisia juhlittaisiin ehdottomasti Koh Rongille päästyämme. Katamaraani jätti koko saarelle suuntaavan lastin ns. päärannalle. 

Nyt vasta järkytyinkin. Edessäni oli totaalinen reppureissaajien kansoittama helvetti maanpäällä. Aivan liikaa ihmisiä, roskia joka paikassa, baareja ja happy hour-kylttejä. Teltat peittivät likaisia rantoja ja tunnelma oli tukala. Oloa helpotti hiukan se, että tarkoituksenamme oli jatkaa viidakossa olevaa patikkareittiä pitkin saaren toiselle puolen, sille paremmalle puolelle. Poikien mukana reissannut aussivahvistus tuumasi olevansa lomalla ja otti pitkähäntäveneen saaren toiselle puolelle. Saimme rinkat heitettyä Seanin paattiin ja pääsimme patikoimaan +35c lämmössä viidakon halki ilman 15 kg rinkkojamme. Tämä osoittautui melkoisen hyväksi ratkaisuksi mitä syvemmälle viidakkoon sisuksiin pääsimme.

 

Reitti oli ihan posketon ja olin kuumuudesta huolimatta ihan totaalisen pähkinöinä koko kävelyn ajan. Reitti oli suht haastava ja välillä piti laskeutua lähestulkoon seinäjyrkkää kalliota pitkin alas pelkän köyden varassa. Voin kertoa, että rinkka selässä tuo mäki oltaiisin tultu alas enemmänkin kilpikonna,- kuin ninjatyylillä -eli toisin sanoen nopeasti. :D

 

Mutta mitä meitä odottikaan perillä? Silmät lautasen kokoisina katsoimme edessä aukeavaa näkymää, ja ensimmäistä kertaa kaikki olivat totaalisen hiljaa. Me oltiin vihdoin perillä.