Kahelin kootut kohellukset

Kuinka loistava viikonloppu onkaan takana! Univelkaa tulee kyllä kerrytettyä hyvin huolella, mutta ei se midii jos on ollut kivaa. Lauantaina heräsin liian aikaisin auringon valon tunkeutuessa lähes väkipakolla silmäluomieni alle ja rullasi ne ylös. Silmät auki saatuani muutaman millimetrin etäisyydellä möllötti auringon lisäksi myös B. Aina yhtä mukavaa herätä tuijotukseen. Aamulenkin kautta aamiaiselle. Ai ai. :)

Lähikaupassa oli ihanan hiljaista aamun ensimmäisinä tunteina. Menin ihan totaalihurmokseen auringosta ja siitä, että kauppaan astuttuani aika tuntui kerta kaikkiaan pysähtyneen. Latasin koriin hetken mielijohteesta kaikkea. Mansikoita, croissantteja, hilloa, lettuvermeitä yms yms.

Näistä ruokaövereistä toivuttuani raahasin luuni rautatieasemalle. Tai eihän se mitään raahausta ollut, kun liitelin ja pompin lähestulkoon innosta! Olin suuntaamassa illan viettoon isolle kirkolle parin ystävän luo. Viiniä, tyttöjä ja Haloo Helsinkiä!

Kun on kyse kahelista kuten minä, voi matkalla sattua kaikenlaista. Ihan kuulkaas vaikka kauppareissulla. 
Voin kertoa, että pitäkääs naiset huolta paitojenne napeista liikkuessanne tuolla miljoonamassan seassa. Yksi lempparipaidoistani teki minulle totaaliset oharit yhdessä keskustan Alkoista. Skarppina  ja hyväntuulisena jonotin ostosteni kanssa jonossa ja siirryin maksamaan vuorollani ostoksiani. Kauluspaitani nappi oli "vähän huilinut", ankkuri irronut satamasta.. Vai miten sen nyt nätisti sanoisi, että siinä kassalla jonotat paidan nappi auki, ketunnokat tiskillä morjestaen ja tarjoat vielä kaiken hyvän lisäksi myymäläpäällikölle henkkarisi!?  Nice to meet you too. Nättiä huomata tämä kaikki vasta sitten kun kävelet kaupasta ulos, ja silmät tippuvat lattialle kun peilaat vahingossa itseäsi seuraavan putiikin ikkunasta.

Pusero / H&M   Farkut / Lewis

Nauruterapialla tästä episodista selvittiin hyvinkin nopeasti. Olen huomannut tässä ajan saatossa, että kun oppii nauramaan itselleen, selviää tästä elämästä paljon vähemmällä. Tai ainakin minä, koska näitä erinäisiä sattumia tuntuu tapahtuvan allekirjoittaneelle useammin kuin normaalille keskiverto ihmiselle.

Pahoittelut tästä silmämunia räjäyttävästä kuvan laadusta. Marssin ystäväni vaatekaapille ja sovitin tätä paitaa. Täyttä rakkautta ensi silmäyksellä! Tämän on juuri sellainen, mitä en IKINÄ koskaan ostaisi itse kaupasta, saatikka sovittaisi! Ja tämä sopi kuin hanska. Olin niin fiiliksissä loppuillan, etten enää edes muitanut tarkastaa tämän paidan napituksia illankähmässä. Keikka oli kerrassaan loistava ja Elli niin ihana! Suosittelen kyllä tätäkin bändiä erittäin lämpimästä tsekkaamaan livenä. :)


Kivaa viikkoa kaikille! :) Näppäillään taas kun kaheli koheltaa pikkuisen lisää.

PS. Olin huomaavinani, että kannelle on astunut uusia lukijoita. Tervetuloa kyytiin, toivottavasti viihdytte tällä reissulla pitkään!! :)

Not quite like Samantha Jones

Tässä sinkkuuntuneena, uuden elämän kynnyksellä olen törmännyt ihan kirjaimellisesti yhteen olennaiseen ongelmaan. Time to face it  and admit it: mä olen ehkä maailman noloin flirttailija! Kaiken järjen mukaan nythän eletään sitä aikaa, kun sen tulevan puolison voisi löytää vaikkapa ruokakaupasta tai postin jonosta. Joku sulavaliikkeisempihän saattaa väläyttää ihan tuntemattomalle viehkeän ja salaperäisen hymyn. Ihan muuten vain. Ja mitä minä teen? Painan tuolla rapa sieraimessa, tukka putkella, hoidan asiani ja häivyn.

Todella loistava esimerkki kävi tässä muutama viikko takaperin aurinkoisena lauantaipäivänä kaupungilla. Oli juurikin niitä loistavia lauantaipäiviä, kun käyt ensin aamusta aikaisin pitkällä lenkillä. Syöt hyvin ja laitat jotain kivaa päälle. Lähdet kaupungille fiilistelemään ihan vain yleisesti elämää, ilman mitään kiirettä ja huolia. Haet kahvin lähikahvilasta ja chillailet vain rauhaksiin paikasta toiseen. Sitten tapahtuu jotain.

Kuva lainattu

Kävelin yksin erään ostoskeskuksen pitkän käytävän läpi. Huomasin jo kaukaa muutaman hengen kundisakin edessä päin. Ajattelin kävellä ihan chillisti vain ohi enkä reagoida porukkaan sen kummemmin. Minullahan ei ollut vielä silloin kiire mihinkään. Kunnes yksi näistä kundeista katsoi suoraan silmiin ja hymyili. Betonilaatta muuttui juoksumatoksi sekunnin sadasosassa. Lähdin keulimaan ihan huolella ja voin kertoa, että vastaus tähän hymyyn muistutti lähinnä peuraa ajovaloissa. Smooth indeed.

Tilanteesta toivuttuani oli pakko nauraa itselle ihan ääneen! Mitä hittoa?! Miksi sitä ei vain osaa hymyillä nätisti takaisin, ihan vaikka vain kohteliaisuuttaan? Jotta tämä lauantai ei olisi käynyt minulle liian helpoksi, päätti ilmeisesti kohtalo järjestää uusintakierroksen aikaisempiin tapahtumiin. Eräässä liikkeessä aikani kaarreltua käännyin ja melkein törmäsin taas samaan hymyilevään kaveriin. Muitta mutkitta, ilman sen kummemin asiaa miettimättä paikalta paineli pois rapa sieraimissa taas se sama myrkyn niellyt tytön hupakko suu viivalla ja korot kopisten. MIKÄ MUA VAIVAA? :D Pitäisikö soittaa kuuloluuriin ja pyytää anteeksi?

Kuva lainattu, no kidding?

Hyvä combo syntyisi varmaan Samanthan ja Charlotan mixistä (Sinkkuelämää)? Olisi vähän pilkettä silmäkulmassa, muttei kuitenkaan ihan näin valmiina? En ole todellakaan mikään siveyden sipuli, enkä mikään ujopiimä seinätapetti, mutta tällaiset tilanteet yllättävät minut vain joka kerta aivan totaalisesti :D.

Että vinkkejä otetaan vastaan!

Menikö ihan häneksi lontoolla?

Olette varmaankin huomanneet, että käytän kirjoittaessa jonkin verran ns. lontoota. Jotkin asiat on vain öyhäkämpi tiivistää lontoolla, kuin suomella. Mutta eihän se aina mene niin kuin elokuvissa. :D

Olen aika kovapäinen tyyppi. Periksiantamaton kyllä, mutta vielä useammin vähän höntti. Paras oppi on kantapään kautta. Ja voi pojat, montako kertaa on pitänytkään tämän lyhykäisen elämän aikana  kantapään alle kajota! :D Make it double baby!  -kun yksi kerta ei riitä.

Kuva

Make it double baby! -nimi ei ollut ensimmäinen vaihtoehto blogini nimeksi. Pyörittelin vaikka mitä pörryköitä mielessä,  kunnes lamppu vihdoin "syttyi" -Sweet life. Ja miten kävikään kun "rekisteröin" nimen bloggeriin? Kyllä mä olen niin monet kerrat katketakseni nauranut, kun hihkaisin innosta ja huomasin, ettei kukaan oikeasti ollut tajunnut tätä loistavaa bloginimeä vielä itselleen napata - Sweat life! Kuka nyt haluasisi hikiblogia kirjoittakaan?! :D Että uusiksi meni sekin.

Koska kirjoitan niin sanotusti avointa päiväkirjaa, päätin aloittaa bloggailun ensimmäisellä postauksellani "Dear diary..." (Rakas päiväkirja..). Jokainen koskaan englantia opiskelleena tietää, että sanat "päiväkirja" ja "ripuli" lausutaan erehdyttävän samalla tavalla lontooksi. Onneksi ei sentään kirjoiteta! Muuten tästä ensimmäisestä postauksesta olisi tullut surullisen kuuluisa "Rakas ripuli" :D.
Herättäisikö kiinnostusta, saatikka luottamusta? :D

PäRRäyttävää peRRjantaita kaikille! :)