keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Not quite like Samantha Jones

Tässä sinkkuuntuneena, uuden elämän kynnyksellä olen törmännyt ihan kirjaimellisesti yhteen olennaiseen ongelmaan. Time to face it  and admit it: mä olen ehkä maailman noloin flirttailija! Kaiken järjen mukaan nythän eletään sitä aikaa, kun sen tulevan puolison voisi löytää vaikkapa ruokakaupasta tai postin jonosta. Joku sulavaliikkeisempihän saattaa väläyttää ihan tuntemattomalle viehkeän ja salaperäisen hymyn. Ihan muuten vain. Ja mitä minä teen? Painan tuolla rapa sieraimessa, tukka putkella, hoidan asiani ja häivyn.

Todella loistava esimerkki kävi tässä muutama viikko takaperin aurinkoisena lauantaipäivänä kaupungilla. Oli juurikin niitä loistavia lauantaipäiviä, kun käyt ensin aamusta aikaisin pitkällä lenkillä. Syöt hyvin ja laitat jotain kivaa päälle. Lähdet kaupungille fiilistelemään ihan vain yleisesti elämää, ilman mitään kiirettä ja huolia. Haet kahvin lähikahvilasta ja chillailet vain rauhaksiin paikasta toiseen. Sitten tapahtuu jotain.

Kuva lainattu


Kävelin yksin erään ostoskeskuksen pitkän käytävän läpi. Huomasin jo kaukaa muutaman hengen kundisakin edessä päin. Ajattelin kävellä ihan chillisti vain ohi enkä reagoida porukkaan sen kummemmin. Minullahan ei ollut vielä silloin kiire mihinkään. Kunnes yksi näistä kundeista katsoi suoraan silmiin ja hymyili. Betonilaatta muuttui juoksumatoksi sekunnin sadasosassa. Lähdin keulimaan ihan huolella ja voin kertoa, että vastaus tähän hymyyn muistutti lähinnä peuraa ajovaloissa. Smooth indeed.

Tilanteesta toivuttuani oli pakko nauraa itselle ihan ääneen! Mitä hittoa?! Miksi sitä ei vain osaa hymyillä nätisti takaisin, ihan vaikka vain kohteliaisuuttaan? Jotta tämä lauantai ei olisi käynyt minulle liian helpoksi, päätti ilmeisesti kohtalo järjestää uusintakierroksen aikaisempiin tapahtumiin. Eräässä liikkeessä aikani kaarreltua käännyin ja melkein törmäsin taas samaan hymyilevään kaveriin. Muitta mutkitta, ilman sen kummemin asiaa miettimättä paikalta paineli pois rapa sieraimissa taas se sama myrkyn niellyt tytön hupakko suu viivalla ja korot kopisten. MIKÄ MUA VAIVAA? :D Pitäisikö soittaa kuuloluuriin ja pyytää anteeksi?

Kuva lainattu, no kidding?


Hyvä combo syntyisi varmaan Samanthan ja Charlotan mixistä (Sinkkuelämää)? Olisi vähän pilkettä silmäkulmassa, muttei kuitenkaan ihan näin valmiina? En ole todellakaan mikään siveyden sipuli, enkä mikään ujopiimä seinätapetti, mutta tällaiset tilanteet yllättävät minut vain joka kerta aivan totaalisesti :D.

Että vinkkejä otetaan vastaan!

4 kommenttia:

Jen kirjoitti...

Heh, kuulostaa jokseenkin tutulta. Rohkeesti vaan flirttailemaan, siitä se lähtee ja se on vieläpä niin kivaa. Muistan oman sinkkukevääni muutama vuosi takaperin ja miten kivaa oli, kun pitkän parisuhteen jälkeen sai alkaa ihan tosissaan hymyilemään komeille miehille. :D

Aurinkoista viikkoa sinne!

Glam kirjoitti...

Siis mua niin naurattaa koko tämä aihe, mutta ei voi mitään! Maailman noloin flirttailija on taidettu kruunata :D.

Mukavaahan se toki varmasti on, pitää vain ottaa joku letkee asenne seuraavan kerran messiin kun lähtee kaupungille "ilman kiirettä" chillaamaan. :D

Aurinkoa sullekin sinne Keski-Suomeen! :)

Rimma kirjoitti...

I feel you. Oon ihan samanlainen! Menen ihan puihin, jos joku tuntematon hymyilee mulle vaikka itse kyllä saatan ollakin yhtä hymyä, jos sattuu oleen hyvä päivä ;)

Glam kirjoitti...

Joo älä muuta sano! :D
Pitänee alkaa treenata oikein olantakaa tätä juttua.