maanantai 15. huhtikuuta 2013

Harmaahapsi hei!

Ihan kondikseen tätä meikämannen koneen raasua ei saatu, mutta väliaikainen näppis jeesaa sen verran että saan jotain aikaiseksi tällä. Niin kauan, kunnes keksin mitä seuraavaksi teen.

Viikonloppu meni ohi yhtä nopsaan kuin aina ennenkin. Perjantaina käväisin "tansseissa" ja lauantaina sitten aamusta suuntasin erään ystäväni käsittelyyn kampaamon penkkiin. Ajatuksena oli vain vaalentaa hieman latvoja, freesata vähän. Taitava ystäväni antoikin sitten palaa ihan omasta takaa ja peilistä kurkistikin parin tunnin jälkeen tällainen harmaahapsi.




Koko kuontalo raidoitettiin ensin todella kirkkaalla, jollain hieman tuhkaisella sävyllä. Pesupaikalla S lisäsi latvoihin tuon herkullisen tuhkan sävyn ja tadaa -mummolook oli valmis!

Hair/S      Pusero/Lindex


Pakko myöntää, että vaikka ihan tällaista en kyllä tarkoittanutkaan, niin olen tähän kyllä ihan supertyytyväinen!! :) Sopii hyvin mielestäni tuohon omaan juureeni ja varsinkin tähän uuteen pirtsakkaan puseroon -don't you think? ;) Tämä tuhkainen sävy tuskin pysyy kovinkaan pitkään, mutta hopeashampoolla sitä voitanee pitää yllä ja kirkastaa. Sittenhän siitä tulee ajan kanssa sellainen kuin alun alkaen tarkoitin.

Mitäs tykkäätte? :)

5 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Tosi hyvännäköinen fleda!! :)

Ronii kirjoitti...

Magee! ^_^

Marjou kirjoitti...

Kiitos! Tykkään kyllä kovasti itsekkin. :) Latvat on aavistuksen harmaansinertävämmät kuin mitä kuva antaa ymmärtää.

Cherry/Kirsi kirjoitti...

No huh, oletpa kyllä hurjan kaunis! Ja niin hauska se flirttailupostaus tuossa alempana :)) Rohkeasti vaan hymyilemään, ei varmasti johtaisi mihinkään muuhun kuin kivoihin juttuihin! Ymmärrän kyllä, että helpommin sanottu kun tehty :)

Marjou kirjoitti...

Voi kiitos Cherry, punaposkilta näkyy varmaan sinne saakka :D.
Joo kyllä mä olen vähän reipastunut jo ton hymyilyn suhteen. En kestä, että siinäkin voi skarpata! :D