Autumn in New York

Voi sydänparkaani kun se irtaantui rinnastani juuriaan myöten. Sinne se jäi sykkimään Ison Omenan ihmisvilinään Times Squaerille, rentoutumaan suorastaan keidasmaiseen Central Parkiin ja haaveilemaan unelmien kaupunkikodista Upper East Sidella tai vaikkapa Brooklyn Hightsilla. Kun päivä alkaa kääntyä ehtoon puolelle vaeltaa se Brooklynin puolelle ihastelemaan kauneinta auringonlaskua mitä on koskaan missään maailman kaupungeista nähnyt. Juuri sellaista kuin Vanilla Skyssä, kun aurinko laskee Manhattanin taakse ja värjää kaiken hetkeksi punaisen ja sinisen sävyillään.

Voi New York kuinka sinua kaipaankaan!

Riippumattoelämää Koh Rongilla

Raikas meri-ilma toivotti meidät tervetulleeksi valehtelamatta sata-aseteisesta viidakosta ulostauduttuamme. Olin pitkään haaveillut pääseväni Koh Rongille ja todistavani tuota valkoisempaakin valkoisempaa hiekkarantaa, joka jatkui silmän kantamattomiin useita kilometrejä, jota vasten turkoosi meri huuhtoi aaltojaan. Siinä se nyt oli. Paratiisi meidän silmiemme alla. Hiljaiseksi veti.

Veljeni olivat Koh Rongilla jo kolmatta kertaa. Edellinen visiitti saarelle oli kolmisen vuotta sitten. Tämäkin paikka on vuosien varrella kiirinyt monen reissaajan korviin, Koh Rong oli muuttunut silmittömästi sitten viime visiitin. Pojat pääsivät todistamaan tuolloin totaalista rauhaa ilman kymmeniä päiväturisteja ja ylibuukattuja bungaloweja.  He onnenpekat olivat tuolloin ainoat Broken Heart Guesthousen vieraat.

Viihdyimme saarella lopulta vain pari päivää. Koh Rong oli saanut nauttia sateista viimeksi kuukausia sitten, joten koko saari kärsi totaalisesta kuivuudesta ja makeaa vettä ei ollut nimeksikään. Ei suihkua, ei vettä vessaan. Tähän kun ynnätään vielä minun sekava vatsani ei yhtälö ollut kovinkaan hygieeninen. Jos makeaa vettä olisi ollut, niin mikä jottei tuolla olisi saanut aikaansa kulumaan chillaillen.

Koh Rong on kiistatta kaunein paikka missä olen matkustellessani ikinä käynyt. Se on paratiisi turkoosin meren syleilyssä, jota reunustavat valtavat ja terävät kiviröykkiöt. Rannassa snorklatessaan voi törmätä vaikkapa pallokalaan ja viidakon syövereissä sihisevät maailman myrkyllisimmät käärmelajit kuten Kuningaskobrat. Elämä Rongilla on simppeliä ja jatkuvaa tasapainoilua luonnon kanssa. Meitä kohtaan tämä paratiisi oli hyvä, vaikka jokseenkin hieman kuivahko. En usko, että enää palaamme Koh Rongille. Tällä telluksella on niin paljon nähtävää ja muitakin ihania paikkoja, että katse hamuaa aina uusia, ennen näkemättömiä maisemia, tuoksuja ja makuja. Koh Rong jää nyt muistoihin ja kuviin -ja hyvä niin. Sieltä se toivottavasti lämmittää myös ensi talven pakkaspäivinä, kun auringon lämpöä ja raikasta meri-ilmaa hamuaa joka solullaan.

Pala Koh Rongia

Palataan ajassa hiukan tääksepäin eli jos tarkkoja ollaan niin maaliskuuhun. Vietnamissa vietetyn viikon jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa, ja kirkkaana mielessä oli siintänyt jo kuukausi kaupalla Kambodzassa Koh Rongin saari Sihanoukville edustalla.

Rakkaat velikultani liittyivät reissuseuraamme Sihanoukvillestä. Pojat lähtevät nuuskamuikkusen tavoin aina talveksi reissun päälle ja palaavat usein kesän korvalla takaisin. Viimeksi heitimme heipat viime vuoden marraskuussa, jolloin poikien reissureput lensivät selkään ja kaverit suuntasivat kohti Nepalia. Muutaman kuukauden reissaamisen jälkeen heidänkin reittinsä osui Sihanoukvilleen ja tietysti ja heille perinteiselle Rongille. Ja mehän olimme tietysti tästä valtavan iloisia!

Sikavilleen päästyämme olin hiukan järkyttynyt. Kaikkialla oli kylttejä Koh Rongille suuntaavista veneistä -speed boateista ja katamaraaneista, bilereissuista ja päivän mittaisista hop the island-reissuista. Jotenkin naiivisti ajattelin, ettei saari olisi näin suosittu ja tiedetty. Kyllä vain, turismin kynsi oli raapaissut myös Koh Rongin kaunista pintaa. 

Veljieni opastuksella ostimme liput vanhan kunnon katamaraanille, joka oli kuulemma ainut oikea tapa matkustaa legendaariselle saarelle. Väite osoittaui kyllä ihan todeksi. Vanha merikarhu kuljetti meitä melkoisessa aallokossa melkein parin tunnin verran ja pysähtyi pariin otteeseen läheisillä saarilla ja rannoilla viemässä vettä ja muita tykötarpeita paikallisille asukkaille ja yrittäjille. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja minäkin torkuin pienet nokkaunet katamaraanin kannella muiden reppureissaajien kanssa.

 Pojat saivat ensimmäisinä uunituoreimmat tiedot kihlauksestamme Sihanoukvillessä. Oli siis varsin selvää, että näitä iloisia uutisia juhlittaisiin ehdottomasti Koh Rongille päästyämme. Katamaraani jätti koko saarelle suuntaavan lastin ns. päärannalle. 

Nyt vasta järkytyinkin. Edessäni oli totaalinen reppureissaajien kansoittama helvetti maanpäällä. Aivan liikaa ihmisiä, roskia joka paikassa, baareja ja happy hour-kylttejä. Teltat peittivät likaisia rantoja ja tunnelma oli tukala. Oloa helpotti hiukan se, että tarkoituksenamme oli jatkaa viidakossa olevaa patikkareittiä pitkin saaren toiselle puolen, sille paremmalle puolelle. Poikien mukana reissannut aussivahvistus tuumasi olevansa lomalla ja otti pitkähäntäveneen saaren toiselle puolelle. Saimme rinkat heitettyä Seanin paattiin ja pääsimme patikoimaan +35c lämmössä viidakon halki ilman 15 kg rinkkojamme. Tämä osoittautui melkoisen hyväksi ratkaisuksi mitä syvemmälle viidakkoon sisuksiin pääsimme.

 

Reitti oli ihan posketon ja olin kuumuudesta huolimatta ihan totaalisen pähkinöinä koko kävelyn ajan. Reitti oli suht haastava ja välillä piti laskeutua lähestulkoon seinäjyrkkää kalliota pitkin alas pelkän köyden varassa. Voin kertoa, että rinkka selässä tuo mäki oltaiisin tultu alas enemmänkin kilpikonna,- kuin ninjatyylillä -eli toisin sanoen nopeasti. :D

 

Mutta mitä meitä odottikaan perillä? Silmät lautasen kokoisina katsoimme edessä aukeavaa näkymää, ja ensimmäistä kertaa kaikki olivat totaalisen hiljaa. Me oltiin vihdoin perillä.