Huuhottamassa kalassa

Lauantai aamuna, kun vielä vasta silmäluomiani raottelin pärähtää puhelin täyteen ryminään ja valoparaatiin. Ei tosiaan uskoisi, mutta armas pikkuveljeni on periyttänyt itselleen sukuvikamme. Aikaisin heräämisen ja aamuhötkyömisen. Aamuhötkyömisellä tarkoitan siis sitä, että vapaapäivänä herätään aina seittemän hujakoilla, aletaan heti hötkyämään suuntaan jos toiseen -ettei päivä vaa mene hukkaan. Nyt oli pakko päästä kalaan! Pikkuisen piti innokkaampaa osapuolta vielä hillitä, itsehän vasta karistelin ensimmäisiä rähmiä silmäkuopistani. 

Puolisen tuntia hujahti ja istuimme jo aamukahvilla ja mussutimme tuoreita veljeni tuomia sämpylöitä. Namm namm. Suunnitelmana oli siis lähteä kalalle/kuvailemaan/chillailemaan luontoon. Olemme pohjoisen kasvatteja molemmat ja pienestä pitäen meitä on kiikutettu milloin marjanpoiminnassa, halon haussa ja kalassa. Lapsuudesta muistan vieläkin elävästi notskin hajun, makkaran käryn, termarikaakaon ja pakkasen. Joka ikinen halvatun päivä, kun isällä oli vapaapäivä keskellä viikkoa, istuttiin kolmen tunnin luvilla Seiskalla. Minulle ja veljelleni oli kaakaota termarissa, eväsleipiä ja makkaraa. Nyt jälkikäteen jo naurattaa, mutta sillon ei aina ollut hymy herkässä, kun tiesi mitä herkkua on luvassa.

Kyllä luonto on kuitenkin sellainen mesta, mitä sä et saa rahalla. Minusta on ihanaa välillä lähteä samoilemaan luontoon, ihan vain pyörimään ja olemaan. Ja sitä oli nytkin. Veli osti muka ihan kalastusluvankin suurien saaliiden ja tarkastajien varalle. Mitä isi opetti meille vielä ollessamme pieniä? Hyvää ei saa halvalla. Veli oli haksahtanut viehetarjoukseen, varmaan sata kappaletta vitosella. Mitäs luulette millaisia saaliita saatiin? None, zero, nil.

 Minut ja veljeni tunnetaan yleisesti aikamoisina kaahottajina, huuhottajina. Molemmat olemme aika meneviä ja riehakkaita sille päälle sattuessamme. Veljeni on paatunut reppareissaaja, maailman tutkija. Aina valmiina reppuselässä uusia reissuja ahmien, kroonisesta matkakuumeesta kärsien. Itsekin olisin varmaan ihan samanlainen, jos olisin tehnyt menneisyydessä hiukan erilaisia ratkaisuja. Olisin vähän höllännyt, enkä pingottanut ja tehyt odotusten mukaisia valintoja. Toisaalta olen kyllä tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni. Teen työtä mistä pidän, saan ehkä joskus niitä lomiakin sen verran plakkariin, että minäkin pääsen taas reissun päälle.

Kierreetiin sitten koko tämä "pikku lammen läntti". Tässä kohtaa olimme lähestulkoon lammen päädyssä, ja tuntui toooosi hyvältä idealta sitten loppujen lopuksi kiertää koko lampi. Ja vielä veljeni opastuksella. Matkalla kaveri kehui kuinka oli Kambozassa eksynyt eräällä paratiisisaarella viidakkoon lähes koko päiväksi. Kaveri oli harhaillut kuningaskobria kuhisevassa viidakkossa yksin vesivajareissaan ja haahuillut pitkin ja poikin. Päivän harhailun jälkeen kaveri oli päässyt perille, vain pari päivää myöhässä. Arvatkaas oliko luottavainen mieli, kun tyyppi sanoi tietävänsä hyviä oikoreittejä tuolla lammella pitkin rantoja ja kallioita?

Aikamoisia trikkejä, ja taidonnäyteitä tuli esitettyä tuolla teillä tietämättömillä. Loppuhyvin kaikki hyvin. Perille päästiin, käärmeitä ei nähty (täällä tuskin niitä kobria onkaan) ja jäsenet olivat tietoisia päivän samoiluista. Muutaman tunnin päikkärit päivän päätteeksi sinetöivät myös illan kohtalon. Vanaha eijoo vaohtipyörä.