torstai 25. huhtikuuta 2013

Copenhagen

Vauhtipyörä vei tällä viikolla pikaiselle pyrähdykselle legojen luvattuun maahan, Tanskaan. Maanantaina töiden jälkeen flygeli starttas ja kiikutti meidät seuraavaa päivää varten Kööpenhaminaan. Reissu oli todella pikainen, ja työntäyteinen mutta ihan loistava! Illasta kerkesimme käväistä ehkäpä maailman sympaattisemmassa ja kauneimmassa huvipuistossa ikinä! :)

Juuri sellainen paikka, missä kävellään käsikädessä ja syödään hattaraa. Ja ehkä vähän pusutellaan.
Puistossa järjestetään kesäperjantaisin ulkoilma konsertteja, missä esiintyy suosittuja paikallisia bändejä. Koko komeus viimeistellään aina kuulemma ilotulituksin. Tämä on kyllä ihan must see-luokkaa. Kenties jo tänä kesänä. ;)

Kuva lainattu

Lainattu


Lainattu
 
Kovasti en kerennyt kameraa kaivelemaan kassista, kun rapa sieraimessa painelimme pitkin köpiksen katuja. Muutaman foton kerkesin kuitenkin nappaamaan, ihan teitä varten. ;)





 Lounas nautittiin ihan mielettömässä vietnamilaisessa ravintolassa. Lista oli tanskaksi (kieli jota en tosisaankaan puhu), joten otimme lounaan aikamoisella bingolla. Mutta hyvää oli! :)
 Vietnamilainen keittiö on totaalisen vieras minulle, mutta uskoakseni kyseessä oli vähän sushin tyylinen ratkaisu. Riisiä näissä ei ollut lainkaan, joten kevyttä tämä totaalisesti oli.





Nämä suklaa-lakritsikuulat eri versioissa ovat todelle huge-juttu Tanskassa. Näihin törmää missä tahansa ruokakaupassa. Pitihän niitä sitten tuliaisiksikin tuoda. Markkinatutkimusta. ;) Päällä on tuollainen lakun makuinen "pöly", kerros suklaata ja sisällä lakupallo. Aika namia!





Trenssi / Vero Moda          Kauluspaita / Tommy Hilfiger

                                                                             TERVETULOA PERJANTAI !!

4 kommenttia:

Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi kirjoitti...

Melekonen tyylilyyli!

Marjou kirjoitti...

Hihih, kiitos. :)

Ulriikka / Ideas, items, issues kirjoitti...

Mä en oo koskaan käynyt Köpiksessä, ehkä pitäis ottaa se listoille, kun oon kuullut siitä niin paljon hyvää suunnasta jos toisestakin!

PS. Haastoin sut blogissani :)

Marjou kirjoitti...

Vaikutti kyllä todella tutustumisen arvoiselta kaupungilta, suosittelen! :)
Pitääs käydä katsomassa mitäs olet keksinyt mun päänmenoksi. :)