Syysillan herkkuja

Olen tästä jo paasannut useampaan otteeseen täälläkin miten loistavaa on, kun syksyn vihdoin saapuu kuuman kesän jälkeen. Jalkaan saa sujauttaa uudet saappaat ja kaulaan kääräistä uuden vai vanhan lempparihuivin.

Kun kelit ulkosalla alkavat olla kaikkea muuta kuin mukavat, on sisällä ihan huisia naatiskella kaikkia ihania herkkuja. Sunnuntaina leipastut porkkanasämpylät saivat kyytipojaksi tätä ihanaa suklaakaakaota, jossa on ripaus chiliä mukana. Täydellistä!

Chili tämän tumman suklaan kaverina lämmittää juurikin sopivasti, enkä usko että herkimmiltäkään tämä herkku jää juomatta. Sitä paitsi, kaakaopitoisuus tässä lusikassa on 60%, joten tämähän on pelkästään melkeimpä terveellistä. Ja kun sämpylöissäkin on porkkanaa, on varmaankin päivän mallilautanen hyvässä balansessa? ;)

Kupposeen lorautetaan sopiva määrä maitoa. Suklaalusikka upotetaan höyryävän kuumaan maitoon ja sekoitellaan. Namnam!

Porkkanasämpylöistä tulee aina mieleen ihania ja lämpimiä muistoja. Opiskeluaikoinani asuin syksyn verran yhdessä yhden rakkaan ystäväni kanssa. Ihmisinä olimme ja olemme edelleen kuin yö ja päivä. Minä olin muka se pedantimpi ja ystäväni hallitun kaaoksen mestari <3. Silti kommuunimme toimi aivan loistavasti ja se oli ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista ja hauskoimmista syksyistä. Laadimme kotiimme selkeät säännöt, kultaiset säännöt. Tämä lista sai paikan kotimme kunniapaikalta, jääkaapin ovesta. Nämä selkeät säännöt laadittiin ei niin selkeissä tunnelmissa mökillämme pienoisessa seitinohuessa. Muisti sumeni, mutta säännöt kerettiin ikuistaa mustaa valkoiselle. Ja kertaakaan näistä säännöistä ei poikettu.

Lämpöä ja kodikkuutta Tehdaskadun torpasta ei puuttunut, sillä me pidettiin keittiössä valot ja uuni lämpimänä! Porkkanasämpylöitä sämpylöiden perään. Kehitimme myös muita sämpylävariaatioita ja niitä sitten onnessamme mussutimme illasta aamuun. Niistä tuli jotenkin meidän juttu. Lämmöllä eilen hymyssä suin mussutin näitä sämpylöitä ja muistelin muutaman vuoden takaisia aikoja. :)

Isn't she perfect!

Törmäsin tähän nuoreen, upeaan neitokaiseen vuoden alussa Youtubessa seikkaillessani. Sivupalkkiin tupsahti ehdotuksia, ja klikkasin. Ja putosin. Tämä brittiläinen, 16-vuotias mimmi on jotain ihan käsittömätöntä. Jasmine van den Bogaerde, jonka me tunnemme taiteilijanimellä Birdy voitti Open Mic UK skaban ollessaan vain 12-vuotias. Voitosta seurasi levytyssopimus, menestynyt levy ja useita huikeita singlejulkaisuja. 

Yleensä joudun kuuntelemaan uusia biisejä useamman kerran, jotta osaan päättää pidänkö ko. kappaleesta vaiko en. Hirveän helposti en syty. Mutta Birdyn Skinny Love ja The A Team sulattivat kertaheitolla. Olin myyty välittömästi.

Mielestäni kaikista biiseistä ja erityisesti tulkinnasta välittyy mielestäni ihan mieletön herkkyys, ja välittömyys. Kylmät väreet vain lentää pitkin selkäpiitä. Ja miten mielettömän kaunis, ja herkkä tämä nuori lahjakkuus on myös ulkoisesti! Silkkaa rakkautta.

Kun uusin single Wings tavoitti kuuloaistimeni ei kyyneleitä voinut vain yksinkertaisesti pidätellä. Se, että minut saa pillittämään ei kylläkään vaadi kovinkaan paljoa. Minulla on tällä hetkellä kaikki todella hyvin. Mutta tämä itkettää mua mennen tullen ja palatessa. Wings on kuitenkin ihan erityinen.

                                                           Oh lights go down
                                                           In the moment we're lost and found
                                                           I just wanna be by your side
                                                           If these wings could fly

                                                          Oh damn these walls
                                                          In the moment we're ten feet tall
                                                          And how you told me after it all
                                                          We'd remember tonight
                                                          For the rest of our lives



Kaikki kuvat lainattu: www.google.fi/birdy
Faktat Wikipediasta.

Sekaisin salmiakista

Nyt se on sitten tullut. Hulluus. Mä olen kertakaikkisen totaalisesti seonnut musta-valkoisesta, ja erityisesti salmiakkikuvioista. Kotonakin vilautettiin jo keltaista korttia kommentein: "Nyt rauhotu ton mustan ja valkosen kanssa. Ei koko asunto voi olla salmiakkia!"
Jaa, miksei?

Salmiakkipurkki

Seinätarra

Lehtikori

Täydellistä. Taidanpas laittaa tilluuseen tuon lehtikorin. Ja ehkäpä tuon seinatarran. Katsotaas kuka viimeisenä nauraa! :D


Kaikki kuvat lainattu www.room21.fi

Kylä kuin koru

Nonni, nyt on kuvat ladattu koneelle ja enimmät käyty läpi. Mikä duuni! Kahdella kameralla räpsittyjä, muutama sata kuvaa voi muuten viedä jonkun tovin. Marinoista viis. Nyt lähdetään aikamatkalle lämpimään Italiaan. Neuvoisin rentoutumaan, laittamaan silmät kiinni ja nauttimaan reissusta, mutta tuo silmät kiinni osio voisi tehdä koko tripistä hiukan lattean. Jos en sitten ala tehtailemaan teidän iloksi äänikirjoja! Mutta asiaan siis,

Perjantaina suunnattiin hävyttömän vähillä yöunilla ja melkoisilla porttiloilla varustettuina kohti lentokenttää. Vielä tässä vaiheessa minua ei ollut haisuakaan missä maassa saisin seuraavan kerran lepuuttaa päätäni ja alati kasvavia porttiloita. Kentälle päästyämme E kaivoi reissurepustaan 3/2013 Mondon, jonka kannesta pääsin heti jyvälle minne olimme matkaamassa. Alkua pidemmälle en päässyt lukemisessani kun huomasin, että poskia pakotti pelkästä hymyilystä -JESS!!

"Alapuolella vesi on syvän turkoosia. Hehkuvan punaiset unikot huojuvat kevyesti tuulessa, rantaviiva kiemurtelee poukamia ja niemenkärkiä pitkin. Meri lyö laiskasti auringossa. Kukkulan juurella erottuu kylä, joka on kuin rantakalliolle unohtunut pastellinvärinen vanha koru. Selän takana kasvavat viiniköynnökset. Ainoat äänet ovat aaltojen ja lintujen. Ilma on makeana villin rosmariinin ja laventelin tuoksuinen. Tällainen on Cinque Terre." Mondo 03/2013, K. Kelola.

Levanto

Milanoon perille päästyämme matka taittui parilla junavaihdolla Levantoon. Levanto ei varsinaisesti kuulu tietääkseni Cinque Terreen, mutta siitä oli todella näppärä matka noista viidestä pastellin värisestä kylästä lähimpään eli Monterossoon. Parin kilometrin matkan voi mennä jalkaisin, junalla (kesto n. 5min) tai taxilla. Me valitsimme junan ja apostolin kyydin, josta tuonnempana lisää.

Matka meni ihan rattoisasti Milanon rautatieasemalta ostettujen kuohuviinien ja omnomnom-pizzojen turvin. Tietysti kaadoin erreyksissäni yhden huikallisen persuuksille, että sain istua märillä mekoilla lopun matkaa. Mutta eihän se mitään haitannu, me oltiin just aloitettu loma!

Ilmat olivat varsin suosiolliset kahtena ensimmäisenä päivänä. Rumia rusketusrajoja päästiin vahvistamaan skumppalasillisten kera hotellimme uima-altaalla lauantaina. Löllöttely ja skumpan juonti voi käydä jossain vaiheessa varsin yksitoikkoiseksi puuhaksi, joten päätimme vähän keksiä tekemistä.

Levanto

Jottei loma valuisi ainoastaa suoraan kylkiin ja poskiin päätimme, että lauantain ohjelmistoon kuuluu reippailu. Tai siis tämänhän E oli sunnitellut jo valmiiksi. Pakkausohjeissa mainittiin hyvät kengät pitkille kävelymatkoille. Vaellusreitin pituudeksi ilmoitettiin 2,5h. Kartasta katsottiin, että matkaa kylään on noin parisen kilometriä. Niin -linnuntietä!

Kyllä tällä terassilla varmaan aamukahvit nielautuisivat.

Ei voi mennä yli kahta tuntia millään -mehän ollaan yli-ihmisiä! Siinä ne oli ne varsinaiset Pinky and the Brain. Kun nämä satoja vuosia vanhat kinttupolut kiemurtelivat välillä ihan jyrkänteiden varrella, ja sitten taas syvällä vuoriston uumenissa metsien keskellä, niin matkan pituudeksi saatiinkiin ihan oikeita kilometrejä.

Melkein kahdeksan kilometriä ja aikaa meni yli kolme tuntia! Toki me pysähdeltiin välillä ihailemaan maisemia. Ja totta kai -kuten odotettavissa oli- minä otin hienoiset ilmalennot, oikein kunnon voltit tuolla prkleen kinttupoluilla.

Emme olleet vielä edes puolivälissä matkaa, kun käppäilin kameran kanssa ja nilkka pyörähti suunnilleen ympäri. Tasapaino katosi ja lopputuloksena oli verinen polvi, musta nilkka ja helvetinmoinen jomotus. Ja on edelleen. Kumma kyllä, mutta kamera ei edes hipaissut kiveyksiä eikä ruohonkorsia. (Rakas veljeni, en tästä sinulle uskaltanutkaan vielä mainita. ;) Lapsesi on kunnossa, no worries!) Jostain syystä tämä kompurointi on minulle hyvin ominaista. :D Reitti itsessään oli kyllä ihan huikea! Maasto on paikoin todella haastavaa, ja Levantosta Monterossoon on pääosin pelkkää nousua, joko rappuja tai sitten noita kinttupolkuja. Reittejä on useita erilaisia pituuden ja haastavuuden suhteen. Toi oli meille oli ihan soppeli.

 

Cinque Terre.

Loppuun oli hyvä korkata reppulämmintä skumppaa. Ah, kyllä vaan maistui!
Tuon pikku käppäilyn jälkeen otimme kyllä paluumatkalle varsin helpottuneina sen junatripin.

Loma kului pääosin hyvästä ruuasta ja juomasta nauttien. Sunnuntaina ja maanantaina tuli täydellä kädellä vodaa. Toisaalta sunnuntaina tuo sade ei haitannut. Tuo myrskyisä sää antoi mielestäni varsin vaikuttavan säväyksen noille pastellinvärisillle kylille, kun turkoosi meri pauhasi täydellä raivolla teräviin rantakallioihin.

Manarola

Riomaggiore

Suosittelen näitä pieniä ihastuttavia kyliä lämpimästi kaikille, ketkä etsivät lomaltaan rauhaa, rentoutumista ja ehkä pientä reippailua. Mikään happy hour-paardimesta tämä ei ole -thank god.
Pitkälle viikonlopulle tämä on mielestäni sopiva kohde. Tekemistä riittää muutamalle päivälle ja kaiken olennaisen ehtii nähdä siinä ajassa. Yhtään suomalaista en nähnyt koko matkan aikana, mikä oli tietysti plussaa.

Tuntuu, että tuosta matkasta on jo ikuisuus, vaikka vasta viikko sitten siellä möllötettiin. Seuraavia lomia ja seikkailuja odotellessa. :) Ihan pienenä vinkkinä teille ketkä suunnittelette mahdollisesti junalla matkustamista Italiassa: ennakoi, ennakoi ennakoi. Ihan perinteiseen tyyliin junat ovat lähes aina myöhässä (meilläkin parhaillaan 40min) ja paluulento jäi meillä tämän vuoksi aika kinttaalle. Saatiin sentään hieno juoksukohtaus loman loppuun Milanon rautatieasemalla, kun laukkasimme hullun lailla lentolaukkujen kanssa laiturilta 17 laiturille 3. Kerettiin nähdä junan perävalot, myöhästyttiin noin 30s. Ei kismittänyt. :D Seuraavalla kerettiin yllätävästi ihan hyvin, ja kotiin päästiin. <3

Leppoisaa lauantaita! :)

Cinque Terrestä terve!

Lomaterveiset Italianasta! Oikeasti me tultiin kotiin jo eilen, mutta mukavahan näitä on fiilistellä vielä pitkään jälkikäteenkin. Kuvia tuli otettua hurumycket,  joten isompi pläjäys kuvia ja muita reissufiilistelyjä on luvassa myöhemmin lissee. Tässä maistiaisiksi parit votot näin kärkeen.

Ja oli niiiin ihanaa!

Matka tuntemattomaan

Juhuu, huomenna huomenna! Nuuskamuikkusen lailla on kassit pakattu (paitsi muikkusellahan on vain se ressukkareppu) ja huomenna suunnistamme kohti etelää, kohteena tuntematon määränpää. Nuuskamuikkunenhan palaa vasta keväällä ja kaivaa kevään merkiksi naftaliinistaan rakkaan huuliharppunsa. Koska emme elä Muumilaaksossa, minä kaivan todennäköisemmin reissun päätteeksi nollasaldoisen tiliotteen verkkopankista. Arki jatkukoon!

Mutta siltikin, jaksan kyllä fiilistellä tätä reissu etukäteen kaikesta huolimatta. Kuinka huisia! Mihin luulette tähän astisten vihjeiden meidän lennättävän?

"Etelä-lämpötila +18-30C- lentokentältä kohteeseen junalla vielä 4h-pieniä kyliä lähellä-kävellään paljon-meri lähietäisyydellä-pieni ja rauhallinen paikka."

Itse veikkaisin Kroatia, Slovenia, Slovakia akselia, mutta who knows? Kaveri pitää mua sen verran yksinkertaisena tyyppinä etten kuulemma pysty vielä kentälläkään päättelemään mihin olemme matkalla vaikka näkisinkin lentomme määränpääkentän. Yeah right.
Ei näistä herran viikon vinkeistä ole kyllä tullut sen hullua hurskaammaksi. Enää jäljellä kuitenkin vain yksi yö ja sitten tämä odotus ratkea, jäbädäbäduu!! :)

Äitille terkut! <3

Löytönurkka

Minulla oli elokuussa kirpparilla muutama kassillinen roinaa. Alunperin ajattelin, että heitän kamat suoraan UFFin laatikkoon. Sitten ilmenikin, että meillä olikin työpaikan puolesta sovittu paikka elokuun ajaksi, joten terästin itseni ja nakkasin omat rojuni "hyvän kierron" reitille. Pakko myöntää, että hinnoittelu on ainakin osunut kohdilleen, sillä suurin osa kamoista sulivat rekeistä kuin itsestään, jee!

Henkilökohtaisesti en ole kova kirpputorien kuluttaja. Tavaroita tulee hamstrattua silloin tällöin, vähän ehkä kausiluontoisesti. Aina välillä kun kävin tsekkaamassa omien romujeni tilannetta, piti luonnollisesti kiertää joka kerta läpi koko halvatun lafka. Mutta kannatti! Mitä löytöjä sieltä teinkään.

Edellisessä postauksessa vilahtaa viimeissä kuvassa tämä lohenpunainen  Vilan, lähes käyttämätön mekko. Kuusi euroa. I die.

Seuraavaksi löysin tämän ihan perusneuleen, Esprit -neljä euroa. Ei yhtään ainutta nyppyä, ja kangas vaikuttaa todella laadukkaalta. Tämä Ralph Laurenin pirteän pinkki pitkähihainen t-paita olikin sitten vähän tyyriimpi, 6,50e. Materiaali on tosi ihana ja tuntuu päällä mukavalta. Ei nyppyjä eikä merkittäviä pitämisen jälkiä. Olen viiliksissä!! :)

Tämä Calvin Clainin laukku tarttui myös käsipuoleen. Materiaali on kangasta ja tekonahkaa (näin olettaisin). Ihan jees "joka paikan kassi". 15 euroa, en mennyt konkurssiin. Tuossa on jotain ihme kimallejuttuja, ja niiden rivistö vaikuttaa himpun verran harvalta. Ei tosin haittaa sekään, sillä ajattelin kyllä ehkä vedellä nuo loputkin veke.

Posti kantoi minulle samaisena päivänä myös upouuden laukun verkkokauppojen ihmeellisestä maailmasta, joten tämä CK on jäänyt käyttämättömäksi. Silmistä vain sydämmet sinkoili, kun kaivoin uutukaisen paketistaan. Ehkä tämä CK:kin pääsee joskus ulkoilemaan. Tai sitten ei.

Aamukammassa töröttää enää kolme piikki, tai miten sen nyt laskee. Jibii! :)
Tiistaita kaverit!

Sack your personal trainer

Sunnuntaina päätimme hiukan herkutella. Kevyt ylilyönti jälleen kerran. Kun aamiaiseksi vedät kuvun alle munakasta, lettuja ja croissantteja muiden herkkujen ohella, täytyy pitää muutaman tunnin leposetti ähkykuolemaa vältelläkseen.

Herkuton, viinitön ja urheilun täyttämä 1,5 viikkoa ennen lemmenlomaa ei taida pitää sisällään lettuja ja suklaasiirappia? Perse eellä puuhun taas perinteisesti, mutta mitäpä se hyvejää. Siis se niuhottaminen. Pidetään love handelit kuosissa. Mistä sitä sitten saa enää kiinni, jos niistäkin pitää luopua.

Tällä viikolla sukitaankin sitten menemään astetta isommalla vaihteella niin, että lenkkitossut sutii tyhjää. Loma loma loma -we are so coming!!

Ihana syksy tule jo!

Sunnuntaita kuomaset! Nyt on kyllä kunnon löllö-viikonloppu takana. Eilen käytiin reippailemassa koko jengin voimin Luukin mageissa maisemissa samoilemassa. Samaisessa kalapaikassa siis, missä kävin veljeni kanssa parisen viikkoa takaperin. Bruuttus oli varsin innoissaan päästettään vapaana juosta jolkuttelemaan.

Mekin löydettiin oma pieni kallionkolo, johon iskimme pienen liekin repussa kantamiamme makkaroita varten. Bruna oli varsin tietoinen repun herkkusisällöstä, ja vahtasi meitä herkeämättä sieraimet levällään makkaranpalojen toivossa.

Kyllä tällä kärsällä herkut haistaa!

Kyllä kärsäkäskin sai lopulta oman makkaran. Kaveri vaikutti kaikinpuolin hyvin tyytyväiseltä -miksipä ei?

Ilma oli kyllä ihan käsittämättömän upea ajatellen sitä, miten pitkällä syksyä aletaan jo olla. Minä jo itehengessäni täällä haaveilen nilkkureista ja nahkasaappaista, uusista syysneuleista ja nahkarotseista. Olen ehdottomasti myös syysihmisiä nimenomaan pukeutumisen vuoksi. Shopping-lista alkaa olla nurkkiaan myöten täytetty. Yksi ystäväni sanoikin tässä männäviikolla todella osuvasti: "Syksyyn sopii upouudet kaikki! Sillä mentaliteetilla oon nyt ite pistäny tilausta vetämään vähän sieltä sun täältä."

Ensi viikolla voi olla, että joutuu kaivamaan naftaliinista ne pikkupikku bikinit ja kuulemma myös snorkkelit. Kelit täällä kotopuolessa tuskin ovat ainakaan lämpenemään päin, mutta minuapa odottaakin yllätys! Yllätys jossain, eikä mitään hajua että missä. E on järjestänyt meille retken, kesän pidennysmatkan jonnekin lämpimään pidennetylle viikonlopulle. Olen saanut kuukauden ajan pieniä vihjeitä tulevasta matkakohteesta, vinkki viikossa. Näinkin uteliaaksi ihmiseksi olen pitänyt hermoni hallussa yllättävän hyvin, ja olen tyytynyt vain näihin viikon vihjeisiin. Pakkausohjeet matkalle saan sähköpostiini keskiviikkona, ja matkakohde paljastuu vasta lentokentällä. Arvatkaas jännittääkö? 

Puss puss, palataan asiaan ensi viikolla! <3

Sun särkyä anna mä en

Tämän kesän viimeiset juhlat on nyt virallisesti bailattu aika tarkalleen viikko sitten. Kun vasta  aamutuimalla auringon noustessa painaa silmäluomensa suppuun, voi melkein todeta yhteen ääneen olleensa juuri loistavissa juhlissa. Voi luoja, kuinka kauniin morsion kanssa sulhanen saikaan astella pitkin kirkon käytäviä. Puku oli kaikin puolin juuri kantajansa näköinen, enkä olisi häneltä odottanutkaan yhtään enempää enkä vähempää.

Kun tämä upea merenneitohelmainen kaunotar lipui pitkin kirkon käytäviä vannon, että sulhasenkin sydän heitti muutaman ylimääräisen voltin. Minä taasen perinteisesti tirautin. En sentään vielä krokotiilin kyyneleitä. Hanat avattiin sitten, kun Johannan Kurkelan "Sun särkyä anna mä en" päästettiin ilmoille pianon säestyksellä. Onneksi vieressä oli oma nessupankki ja kädestäpitäjä, ettei tarvinnut yksin pillittää, khihh.

Rouvan hiukset oli sudittu kiinni klassiselle, sileälle niskanutturalle. Toistä sivua koristi kaunis hopea, helmikoristeinen hiuskoru. Koko tämä muhkea nuttura oli saatu aikaan omista hiuksista ja tiedän itse morsianta joskus kammanneena, että materiaalia muuten riittää! Eipä kyllä voi sulhoakaan moittia. Kyllä tämä on kertakaikkiaan upean näköinen pari.

"Renkaat just vaihdettu"

Pappikin muisti puheessaan koko perhe K:n. Perheen pienimmät Lilli ja Lyyli Liimatainen olivat luollisesti myös menossa mukana. He viettivät tätä isin ja äidin suurta juhlapäivää omassa hotellihuoneessa ja tekivät pienimuotoisetn näyttäytymisen illan kähmässä. Tämä diivakaksikkohan ulostautui sviitistään ainoastaan valokavauksia varten -kuinkas muutenkaan?

Sekava seurakuntamme jaksoi vetää aerobisia treenejä bändin rytmien tahdissa siihen saakka, kunnes juhlapaikan henkilökunta ystävällisesti ohjasi juhlakansan kohti exit-ovia. Kun hääpari anoppeja myöten pistää jalalla koreaksi pöydillä, tajuaa varmaan jokainen kuinka huikean hauskat häät nämäkin olivat. Vieläkin hymyssä suin muistelen näitä häitä, jotka olivat jälleen kerran niin hääparin näköiset. <3

En päässyt harmikseni osallistumaan polttareihin, joten minua pyydettiin kirjoittamaan sinne tervehdys tulevalle rouvalle. Noh, romaanihan siitä tuli. Tämä kirje näkee ehkä päivän valon täällä lähipäivinä. ;)

Puss puss, palaillaan! <3