tiistai 22. lokakuuta 2013

Kiitollisuutta

Harvemmin sitä tulee pysähtyneeksi, saatikka tajunneeksi kuinka hienosti asiat ovat. Tänään kesken hetkisen työpäivän kun kaahailin nelipyöräiselläni pitkin lähikuntia tajusin sen.

 
Onnellisuuteen liittyy monenlaisia erilaisia muuttujia ja tekijöitä. Viimeisimmät vuodet ovat olleet  minulle aikamoista pyöritystä kaupungista toiseen, työpaikasta toiseen. Matkalla olen tutustunut ihaniin ja valloittaviin uusiin ihmiseen, ottanut vastaan monenlaisia haasteita joista olen selvinnyt tavalla tai toisella. Miten mieltä onkaan lämmittänyt kun huomaan, että kaikesta huolimatta myös vanhat ystäväni ovat pysyneet menossa mukana. Perheeni on varmasti viettänyt lukuisia unettomia öitä minun liikkeitä seuratessaan, mutta silti olen saanut aina lopulta perheeni tuen taakseni. Vaikka ihminen olisi kuinka itsevarma, päämäärätietoinen ja vaikka missä maailmanluokan pontikkaliemissä keitetty en usko, että kukaan pärjää yksin tai jaksaa ainakaan kauaa ellei tiedä, että joku muukin uskoo siihen mihin tähtäät tai pyrit.


Minulla on ihana perhe. Olen saanut opiskella ja matkustella. Olen päässyt haistelemaan maailman tuulia pienen pätkän ulkomailla asuessani. Olen humputellut, asettunut ja tehnyt välillä ratkaisuja jotka ovat hajottaneet valmiit sapluunat tuhannen päreiksi. Hajottamisen jälkeen on aika siivota säpäleet ja koota siitä taas jotain ehjää.




Nyt sapluuna näyttäisi jälleen ehjältä. Minulla on kaikkea mistä on syytä olla pirun onnellinen. Vaikka perso kaikelle kauniille ja materialle olenkin, kyllä tämä onnellisuus on monen tekijän summa. Kun sinulla on koti, työ, ystäviä, olet terve ja sinulla on vielä joku kenen kanssa tämän kaiken voi jakaa on kiitollisuuden kaava mielestäni täydellinen.

Ei tällaista tule miettineeksi kovinkaan usein, mutta suosittelen. Oivaltamisen tunne on toisinaan aika mieletön.


5 kommenttia:

Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi kirjoitti...

Se on just näin. Ja kyllä, itse mietin näitä asioita jos en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain. Pus!

Marjou kirjoitti...

Näin se vain on. :)
Puss <3

Marjou kirjoitti...

<3

Sari kirjoitti...

Sinä näytitkin tosi onnelliselta =)

Marjou kirjoitti...

Kiitos, sitä kyllä olenkin. :)