Kesällä tapahtuu aina kaikkea mukavaa. Vuosittaiset suofudiksen MM-kisat heinäkuussa, juhannus kesäkuussa, HÄÄT ELOKUUSSA. Kyllä. Kuten varmaan olette tajunneet, kyseessä eivät ole omat hääni. Vieras tittelin lisäksi pääsen antamaan myös oman panokseni häiden kokoonpanoon. Saan kunnian kammata kaasojen ja morsion äidin kuontalot suureen juhlapäivään!
Olen tällainen "itseoppinut" kyhäilijä. Pienenä ennen hammaspesua väänsin ja käänsin hiuksiani peilin edessä parhaillaan tunnin ennen kuin tartuin hammasharjaan. Ala-asteen kuudennelta luokalta lähtien kaverit ja ystävät tulivat aina meille useampaa tuntia aiemmin laitattamaan hiuksiaan joulu- tai kevätjuhliin. Tyttöjä saattoi olla jonossa parhaillaan 3-4. Myös Rimma liittyi jossain vaiheessa pikku siskonsa opastuksella tähän kammattavieni joukkoon. Illanistujaisissa tyttöjen kanssa istuin illat lähinnä kampa ja pinnit suussa, tyttöjen kuontaloita kuntoon laittaen. :D
Jospa päästäisiin vihdoin asian ytimeen pienen rönsyilyn jälkeen. Kummemmin emme ole vielä jutelleet morsion kanssa, millaiset kuontalot hän neuvonantajilleen halajaa. Tässä hiukkasen malttamattomana aloin googlettamaan ja etsimään jotain klassista, simppeliä (sitä häiden teema ymmärtääkseni hipoo) mutta näyttävää mallia tytöille. Olen jotenkin aina ihastellut näitä 1940-luvun hiuksia. Nämä kauniit aallot hiuksissa ovat mielettömän näyttävät olematta kuitenkaan mitään huomion varastajia.
Kuva |
Kahden kaason kuontalot tiedän, että elokuussa viimeistään ne saadaan kyllä myös kiinni. Lyhyisiin hiuksiin nämä aallot toimivat mielestäni myös erittäin mainiosti.
Kuva |
Keskipituisilla hiuksilla laineiden päät ja takaosat voitaisiin kietaista niskaan tai laineiden jatkoksi sivulle pikku sykerölle.
Yksinkertainen on kaunista, mutta jos mekot ovat simppelit niin hiuksiin joku korisolki olisi myös aika kiva. Huomiota morsiolta ei tietenkään saa varastaa. ;)
Mekoista riippuen laineet voisi vaihtaa myös kovasti suosiota kasvattaneisiin herkkiin lettikampauksiin. Tarkoitus ei suinkaan ole tehdä kolmea kloonia pikku-Heidistä, mutta ehkä tajuatte pointin kuintenkin tästä sopivasti sotkuisesta lettityylistä? ;)
Kuva täältä |
Kuva täältä |
Yksinkertainen on kaunista, niin se vain on. Ehkä maailman helpoin sykerrys toteuttaa ja on juurikin niin kaunis ja herkkä kuin hääteeman sopii. :)
Mitäs tykkäätte? Letille, laineille vai sykeröille? ;)
4 kommenttia:
Mä kuulinkin jo tästä, ja oon kyllä ehdottomasti noiden 40-luvun laineiden kannalla! Oon kans aina ihaillut sen tyylisiä kampauksia. Käypä tsekkaamassa tämäkin: http://palomiehenmorsian.blogspot.fi/2012/05/polkkahiusten-upeat-haakampaukset.html
Mutta. oon kuullut, että ne on ihan sairaan vaikeet tehä (?), että pitää varmaan reenailla vähän etukäteen! Ihana kun laitat meidän hiukset <3
Hihihi! Mun suosikit on kyllä kans tuo eka ja myös vika. Ehkä ne vois jopa yhdistää? Ihanat ja oon ikionnellinen, että teet nämä kampaukset tytöille <3 Pus!
Jes, hyvä että osuus ajatukset nappiin! :) Kattelin tossa oikeaoppisia ohjeita google-kaverista ja ei vaikuta ihan mahdottomalta. Treenata niitä toki pitääki. Ois suotavaa, että ne sujuis ilman ilmiöimäisiä ongelmia hääpäivän aamuna :D. Otetaas joku vloppu testingit! :)
Pitänee myös kysästä muiden neuvonantajien kommentit vaihtoehdoista ettei ole naama näkkärillä tärkeänä päivänä :D
Totta kai mä teen <3
Lähetä kommentti