Pikkuisen on meinannut taas olla haipakkaa tällä puolen ruutua. Reissusta on palattu, toivuttu ja palauduttu taas arkeen. Allekirjoittaneella tämä arki hakee vielä vähän muotoaan, kun muutoksen tuulet tuntuvat taas puhaltavan. Eilen hyppäsin taas sellaiseen kaninkoloon, jonka pohjalle minut saattelee toistaiseksi kysymysmerkin muotoinen laskuvarjo. Ratkaisu jonka tein oli todennäköisesti oikea, mutta sekin selvinnee tässä tulevien kuukausien aikana. Jännittää -mutta vain enää sillä hyvällä tavalla.
Tästä viikonlopusta tulee mainioin pitkästä aikaa! Siihen kuuluu monena iltana hyvää ruokaa, parasta seuraa ja terapiaa jota myös viiniksi kutsutaan. Lauantaiaamu valkeni kuulaana ja aurinkoisena -juuri niin kuin syksyn kuuluukin. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Ihanaa viikonloppua kaikille -naattikaa!
<3
2 kommenttia:
Ihan mahtavaa viikonlopun jatkoa myös sinne suuntaan! :))
Kiitti!! Samoin sinne kivaa viikonalkua! :))
Lähetä kommentti