sunnuntai 31. elokuuta 2014

Pian heitä on kolme

Kuka muistaa tämän upean pariskunnan vuoden takaa? Klikkaas tänne muistinvirkistykseksi -kliks! Tänään heidän yksivuotis hääpäivänään minulla on ilo esitellä teille heidän tuleva silmäteränsä. Vaikka masu olikin hyvin piskuinen, niin tämän pienokaisen odotetaan syntyvän tähän maailmaan jo ihan näinä päivinä. Ihan kreisiä!
























Ensin heitä oli kaksi jotka rakastivat toisiaan niin, että pian heistä tulee kolme.
<3

tiistai 26. elokuuta 2014

Hairbusiness

Kävin viikonloppuna piiiitkästä aikaa vähän kampailuhommissa. Vitsi tää on kyllä messevää puuhaa! Tällä kertaa penkkiin istuivat siskoset, joilla kammattavaa materiaali riitti molemmilla pitkälle alaselkään saakka. Erityisen tyytyväinen olin tähän vaaleaan lettikampaukseen. Sanottakoon, että tähän kampaukseen on käytetty vain ja ainoastaan omaa hiusta eikä muhkeutta niskanutturaan tarvinnut hakea tupeerauskammasta. Ongelma oli pikemminkin se, että mihin tämän kaiken hiuksen laitan. Harvinaista herkkua siis!





Tässä vaikka kampausmallivinkkiä tuleville morsioille -teitä sielä ruudun toisella puolella taitaa joitamia ollakin. :)




lauantai 16. elokuuta 2014

Siirappia -kihlakuvat!

Pidemmittä puheitta tässä ne nyt ovat -meidän kihlakuvamme. Kameran takana hääräili taitava Rimma ja lokaationa toimi loistavasti Espoon edustalla sijaitseva Iso Vasikkasaari. Kuvat puhukoot puolestaan. Sydämmellinen kiitos tästä ihanasta lahjasta Rimma&Co, joka lämmittää meitä vielä vuosikymmenien päästä!

















Ensi viikolla nämä pitäisi tulla jo ihan ihka oikeina valokuvina, joten sitä odotellessa. Kyllä tässä on mieli aika malttamaton kun häitä ajattelee, mutta toisaalta tämä on aika jännittävää aikaa. Saa fiilistellä ja suunnitella rauhassa -ja nauttia ajasta kihlautuneena. Tiedän, minusta on tullut ällömakea siirappityyppi, but I kinda like it!

Klikkaapas itsesi oitis Rimman kotisivuille ja tsekkaa olisiko tästä valokuvaajasta teidän tärkeiden hetkien ikuistajaksi. :)

perjantai 15. elokuuta 2014

Riippumattoelämää Koh Rongilla

Raikas meri-ilma toivotti meidät tervetulleeksi valehtelamatta sata-aseteisesta viidakosta ulostauduttuamme. Olin pitkään haaveillut pääseväni Koh Rongille ja todistavani tuota valkoisempaakin valkoisempaa hiekkarantaa, joka jatkui silmän kantamattomiin useita kilometrejä, jota vasten turkoosi meri huuhtoi aaltojaan. Siinä se nyt oli. Paratiisi meidän silmiemme alla. Hiljaiseksi veti.









Veljeni olivat Koh Rongilla jo kolmatta kertaa. Edellinen visiitti saarelle oli kolmisen vuotta sitten. Tämäkin paikka on vuosien varrella kiirinyt monen reissaajan korviin, Koh Rong oli muuttunut silmittömästi sitten viime visiitin. Pojat pääsivät todistamaan tuolloin totaalista rauhaa ilman kymmeniä päiväturisteja ja ylibuukattuja bungaloweja.  He onnenpekat olivat tuolloin ainoat Broken Heart Guesthousen vieraat.









Viihdyimme saarella lopulta vain pari päivää. Koh Rong oli saanut nauttia sateista viimeksi kuukausia sitten, joten koko saari kärsi totaalisesta kuivuudesta ja makeaa vettä ei ollut nimeksikään. Ei suihkua, ei vettä vessaan. Tähän kun ynnätään vielä minun sekava vatsani ei yhtälö ollut kovinkaan hygieeninen. Jos makeaa vettä olisi ollut, niin mikä jottei tuolla olisi saanut aikaansa kulumaan chillaillen.







Koh Rong on kiistatta kaunein paikka missä olen matkustellessani ikinä käynyt. Se on paratiisi turkoosin meren syleilyssä, jota reunustavat valtavat ja terävät kiviröykkiöt. Rannassa snorklatessaan voi törmätä vaikkapa pallokalaan ja viidakon syövereissä sihisevät maailman myrkyllisimmät käärmelajit kuten Kuningaskobrat. Elämä Rongilla on simppeliä ja jatkuvaa tasapainoilua luonnon kanssa. Meitä kohtaan tämä paratiisi oli hyvä, vaikka jokseenkin hieman kuivahko. En usko, että enää palaamme Koh Rongille. Tällä telluksella on niin paljon nähtävää ja muitakin ihania paikkoja, että katse hamuaa aina uusia, ennen näkemättömiä maisemia, tuoksuja ja makuja. Koh Rong jää nyt muistoihin ja kuviin -ja hyvä niin. Sieltä se toivottavasti lämmittää myös ensi talven pakkaspäivinä, kun auringon lämpöä ja raikasta meri-ilmaa hamuaa joka solullaan.


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Maistiaiset -meidän kihlakuvat






Täällä ne nyt vihdoin ovat! Tässä ensihätään nopeat maistiaiset viime viikolla Isossa Vasikkasaaressa kuvastuista kihakuvistamme, jotka Rimma meistä näppäsi. 
LoveLoveLove.

perjantai 8. elokuuta 2014

Kihlakuviin

Aamu valkenee ihanan aurinkoisena ja lämpimänä. On viikon paras päivä eli TGIF -PERRRRJANTAI!! Tavallisesta perjantaista poiketen minua jännittää jo heti aamusta. Miten minä maltan odottaa iltaan? Ja osaanko sittenkään käyttäytyä oikein? Entä jos yksikään ruutu ei onnistu?






Tämän pienoisen jännityksen tietysti aiheuttaa illalla otettavat kihlakuvamme! Ystäväni Rimma tulee tekemään taikojaan ja yrittää parhaansa mukaan tallentaa meistä katseen kestäviä kuvia muistoksi tuleville vuosille. Puittee kuville tulee tarjoamaan Espoon edustalla sijaitseva Iso Vasikkasaari kallioineen ja rantoineen. Nähtäväksi jää, että mikä on lopputulos. :) Kävimme yhdessä läpi kuvien tyyliä, millaisia kuvia haemme -ja samoilla linjoilla mentiin. Käääk, ihanaa!!