Back in business. Diagnosoin parisen viikkoa sitten itselleni tilapäissairauden. Kaikki merkit viittasivat blogiähkyyn. Tohtori määräsi totaalista lepoa ja blogien välttelyä. Breikki teki tehtävänsä. Mielessä on pyörinyt vaikka mitä uusia juttuja, mistä kirjoittaa. Ähky vain verottanut sen verran, ettei ole vain saanut aikaiseksi tarttua toimeen.
Tuliaisia Kööpenhaminan lentokentältä. Ostin kentältä ihanasta pienestä puodista kolme erilaista, mutta kuitenkin saman tyylistä korttia. Tarkoitus oli ostaa sopivat kehykset, ja istuttaa nämä seinälle. Ostin kokeeksi Ikeasta kaksi kehystä. Ne olivat ehkä aavistuksen liian snadeja, mutta ei se midii. Kolmas odottaa vielä kaupassa. Rakastan tätä kuvaa! Samalla jotenkin niin herkkä, mutta kuitenkin aika karu. Tyttö rakastaakin hirviötä.
Kesä on virallisesti saapunut ja ne pirun kärpäset vallanneet koko Suomen. Parasta tässä vuoden ajassa on kyllä ehdottomasti värit! Ei sillä etteikö näitä ruoktarpeita saisi talvella, mutta ihana ilma jotenkin inspiroi roiskimaan lautaselle kaikkea värikästä ja terveellistä! Lihapullat saivat kaverikseen aimoannoksen väriä hedelmistä ja kasviksista.
Mäellä kukkii rinteet vihreinä nämä ihanat kielot. Ajattelin poimia pienen kimpun kotiin yöpöytää piristämään. Tuoreet kukat on niin ihania! Eräs viisas vastaantullut setä tiesi kertoa kielot nähdessään, että ennen vanhaan kieloja on poimittu lastenhuoneeseen. Kielot erittävät kuulemma jonkinlaista unettavaa ainetta, jolla saatiin muksut nukkumaan yönsä sikeästi kuin pienet porsaat. Katsotaas miten nukuttaa ensi yönä.
Yöpöytänäni toimii valkoinen "vanhennettu" jakkara. Tykkään siitä hurjasti. Block-valaisimen sain valmistujaislahjaksi muutama vuosi sitten rakkailta "sampelan-porukoilta". Rakkautta ensi silmäyksellä. Terveiset sampelan- porukoille ja rakkaalle kummitytölleni <3.
torstai 30. toukokuuta 2013
torstai 16. toukokuuta 2013
Ferrarin veroinen sivuprofiili
Ihan mieletöntä, eikös vaan!? Ilmat ovat olleet ihan käsittämättömän hienot koko viikon. Treenaaminen on taas maistunut pitkästä aikaa ja tuntuu, että sitä kulkee tuolla kylilläkin typerä virne naamallaan. Minulla kun on ongelmia skidisti tämän kasvojen hallinnan kanssa :D.
Tänään on vietetty kuulemma virallista hymy-päivää. Radiossa viisaammat niin ainakin sanoivat. Minun mielestäni hymy-päivä pitää olla joka päivä! Minulle on vielä treenit kesken tämän spontaanin hymyilyn suhteen, mutta harjoitus tehnee mestarin? Nämä veikeät kesäklopottimet Tarttossa nähdessäni kasvoni ja käsieni liikkeet olivat totaalisen hallitsemattomat. Tai ainakin spontaanit. Must have!
Näillä kun kurvailee tuolla kujilla, niin luulisi että vähintään siitä nousisi itselle hymy huulille. Ja minun liukkaat liikkeet tuntien, hymy nousenee myös kanssakulkijoiden kasvoille, lähinnä tragikoomisuudesta. :D
Testattavaksi jäänee, miten nopeasti näillä pääsee liikkeelle, kun joku yrittää hymyillä minulle. Jos enää uskaltaa yrittää. :D
Kyllä aurinko paistaa huomenna entistäkin kirkkaammin ja vieläkin sinisemmältä taivaalta. Sillä onhan viikonpäivistä parhain PERJANTAI! :)
Tänään on vietetty kuulemma virallista hymy-päivää. Radiossa viisaammat niin ainakin sanoivat. Minun mielestäni hymy-päivä pitää olla joka päivä! Minulle on vielä treenit kesken tämän spontaanin hymyilyn suhteen, mutta harjoitus tehnee mestarin? Nämä veikeät kesäklopottimet Tarttossa nähdessäni kasvoni ja käsieni liikkeet olivat totaalisen hallitsemattomat. Tai ainakin spontaanit. Must have!
Näillä kun kurvailee tuolla kujilla, niin luulisi että vähintään siitä nousisi itselle hymy huulille. Ja minun liukkaat liikkeet tuntien, hymy nousenee myös kanssakulkijoiden kasvoille, lähinnä tragikoomisuudesta. :D
Testattavaksi jäänee, miten nopeasti näillä pääsee liikkeelle, kun joku yrittää hymyillä minulle. Jos enää uskaltaa yrittää. :D
| Ferrarin veroinen sivuprofiili. Nämä on salettiin nopeet! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)