Tänään se iski jo ennen auringon nousua, unien jälkimainingeissa viittävaille ennen kuin herätyskellokaan pirahti. Ajatukset risteilivät päässä hullun lailla ja muutamat aivosolut törmäilivät toisiinsa sekunnin sadasosien vauhdilla. Mietin, että voiko olla totta. Pelon sekaisin fiiliksin diagnosoin oireet hätäpäissäni
reissupeloksi.
Minä joka syöksyn uusiin tilanteisiin, rakastan uusia kulttuureja ja ihmisiin tutustumista sekä omien äärirajoen testaamista. Nyt minua kuitenkin ensimmäistä kertaa IKINÄ alkoi pelottaa tuleva reissu. Näin jo aamulla unihiekan hiekoittamilla silmilläni, kuinka ottaisin matsia kuningaskobran kanssa kesken iltapissireissun tai skorpioni pistäisi varpaaseen bungalowimme rappusilla kesken lomafiilistelyn. Ja vielä saarella, josta ei ihan Sepellä ole kyyditystä lähimpään länsimäisen lääketieteen tukikohtaan. Kyseiselle saarellehan uidaan/kahlaillaan rinkat vesisuojattuina pienoinen matka, koska laiva, joka reissaajat saarelle kuskaa ei pääse niin lähelle rantaa, jotta tuosta reissusta selviäisi kuivin nahoin. Tuolla matkallahan voi joku merimakkara puraista varpaasta palasen tai piraija vetäistä välipalaksi koko jalkaterän?
Tämä kuulostaa niin naurettavalta! Vielä naurettavampia piirteitä tämä koko juttu saa siitä, mitä enemmän tätä pelkoa höystän ja viljelen. Me mennään Koh Rongille vaikka se sitten olisi meidän viimeinen tyyssija. Piste.
Mies alkoi selailla huomaamattani kuvia Koh Rongilta ja mieleni rauhoittui siinä kohtaa, kun kirkas ja umpiturkoosi meri kohtaa vitivalkoisen rantahiekan. Syytän tästä kaikesta häsäämisestä työperäistä stressiä, mikä on tällä hetkellä aika tapissaan. Kun ko. saarella on sähköäkin tarjolla vain 3h päivässä uskon, että tuolla saarella saavutetaan sellainen levyttämisen maksimipiste ettei tästä stressistä ja reissupelosta ole jäljellä kuin hatara muistikuva vain. Ah, enää kolme yötä lomaan.
Ps. Siellä on kuulemma sen verran kaunista, että ei se varmaan huonompi viimeiseksi levytysmestaksi olisikaan. ;)
